Huonekasvit

Esittelyssä Philodendron Florida Ghost

Sain ystävältäni alkutalvesta Florida Ghostin varrenpätkän kolmella lehdellä. Jaoin varren kolmeksi pistokkaaksi. Yhden laitoin juurtumaan sammaleeseen, yhden veteen ja yhden perliittiin. Perliitissä ollut pistokas juurtui nopeasti, kahteen muuhun ei ole ilmaantunut vielä yhtään juurta.

Istutin juurtuneen pistokkaan kookos-perliitti-kaarna-hydrosora- seokseen. Mikäli käytät multaa, kannattaa joukkoon laittaa puolet kevytsoraa tai perliittiä, kasvupohjan ilmavuuden lisäämiseksi. Liian tiiviissä kasvupohjassa juuret saavat herkästi juurimätää. Kasvi pitää hieman happamasta kasvupohjasta. Kaarna happamoittaa kasvupohjaa jonkin verran. Myös laimennettu kahviloraus muutaman kerran vuodessa pitää kasvupohjan happamana.

Viihtyessään Florida Ghost voi kasvaa nopeasti ja se tarvitsee tukikepin, jota pitkin kasvaa ylöspäin. Uusin lehti aukeaa lähes valkeana ja tummuu vihreäksi vanhetessaan. Kasvi kukkii huonekasvina harvoin.

Kasvi tarvitsisi 12 tuntia valoa päivässä. Kasvi saattaakin viihtyä paremmin keinovalon alla kuin ikkunalaudalla, jossa valoa tulee eri määrä vuodenajasta riippuen. Talvella valoa on ikkunalla liian vähän ja kasvin kasvu voi mennä honteloksi. Florida Ghost ei välttämättä pidä keskipäivän kuumasta kesäauringosta, joten itä- tai länsi-ikkuna on sille kesällä paras. Talvella kasvia voi pitää myös etelä-ikkunalla.

Mikäli kasvi ei ole lisävalon alla, tulee kastelua vähentää syksyllä ja talvella. Kasvupohjan pinnan tulee aina kuivua kasteluiden välissä. Liikakastelu kellastuttaa lehdet. Lannoittaa voi ympäri vuoden, mikäli kasvi on valon alla talvella. Muuten lannoittamistakin vähennetään talvikuukausina.

Tropiikin kasvina Florida Ghost pitää korkeasta ilmankosteudesta. Liian kuivassa se voi ruskistaa lehtiään. Vesiastia kasvin vieressä ja sumuttelu hyödyttävät kasvia. Helpointa ilmankosteuden nostamiseksi on hankkia ilmankostutin. Itselläni on pieni sisäsuihkulähde kasvien keskellä.

Uuteen ruukkuun kasvi istutetaan parin vuoden välein tai kun vanha ruukku on täynnä juuria.

Florida Ghost paljastui nopeaksi kasvajaksi ja on tehnyt pari uutta lehteä istutuksen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *