Huonekasvit Kukkakaupat

Esittelyssä Philodendron Lime Fiddle

Tämä Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kasvi kuuluu köynnösvehkojen laajaan sukuun. Tämän hieman harvinaisemman vehkan erikoisuutena ovat sen marmorikuvioidut ja kauniin malliset lehdet. Tämä yksilö löytyi Bauhausista, muualla Tampereella sitä en ole nähnyt myynnissä. Myös monissa ulkomaisissa kasvikaupoissa tämä on loppuunmyyty. Kasvi maksoi melkein 40€, mutta ruukkuun oli istutettu kaksi yksilöä, jotka laitoin omiin ruukkuihinsa mullan vaihdon yhteydessä. Näin sain samalla rahalla kaksi kasvia.

Koska kasvit ovat köynnöstäviä, isompi yksilö sai kookostukikepin, jonka löysin myöskin Bauhausista. Tukikeppejä myyvät monet muutkin kaupat ja niitä on saatavilla monen pituisena. Tosiharrastajat valmistavat tukikepit itse kanaverkosta, rautalangasta ja esimerkiksi sammalesta. Itse koen keppien tekemisen aivan liian vaivalloiseksi. Köynnösvehka porautuu tukikeppiin ilmajuurillaan, joten kastelen isomman kasvin vettä tukikeppiä pitkin liruttamalla. Kostea tukikeppi houkuttelee ilmajuuria kasvamaan, mutta myös luo kosteamman microympäristön kepin ympärille.

Molemmat kasviyksilöt selvisivät mullanvaihdosta ilman suurempia draamailuita, vaikka jouduin repimään kahden kasvin juuristot irti toisistaan. Istutin molemmat yksilöt saviruukkuihin, joiden pohjalle laitoin soraa ja kasvualustaksi hydrosoraa, hiekkaa ja multaa ja pinnalle koristeeksi imeytysraetta. Mikäli haluat laittaa kasvin mullattomaan, suosittelen kaarna-kookos-perliitti- hydrosora-seosta kaikkia aineita noin saman verran. Jo parin viikon päästä uudelleenistutuksesta molemmat alkoivat puskea uutta lehteä. Jännityksellä odotan, millainen marmorikuvio uusissa lehdissä onkaan..

Uusi lehti tekee tuloaan.

Sademetsän kasvina köynnösvehka nauttii kosteudesta ja niinpä sijoitin ne ilmankostuttimen läheisyyteen. Köynnösvehkoja voi myös kastella usein ja ne rakastavat suihkuja. Kasvualustaa ei kannata päästää kuivumaan aivan täysin. Jotta kasvin juuret eivät lähde mätänemään, pitää kasvupohjan olla ilmavaa. Multaan kannattaa sekoittaa esimerkiksi hydrosoraa tai perliittiä.

Köynnösvehka on luonnossa aluskasvi, joten sitä ei saa laittaa auringonpaisteeseen. Itselläni ne ovat reilun 1000:n lumenin kasvilamppujen alla, muuten melko pimeässä paikassa. Kasvi pitää happamasta maaperästä, joten annoin viime viikolla omilleni lorauksen laimennettua kahvia.

Edit 30.11.2020 Kasvin kuulumisia: Loppukesästä pienempi kasveista lähti kasvivaihtarina ystävälle. Omalleni halusin vaihtaa kömpelön oloisen kookostuen pois ja laitoin tilalle peikonpähkinäpensaan oksan. Samalla vaihdoin kasvupohjan mullattomaan kookos-perliitti-kaarna-hydrosora- sekoitukseen.

Kasvi 30.11.2020

Lime Fiddle paljastui melko nopeaksi kasvajaksi ja se onkin tehnyt puolen vuoden aikana paljon lehtiä ja kasvanut pituutta. Kaikissa lehdissä on ainakin jonkin verran marmorikuviointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *