Puutarha

Tulppaaneja

Etupihan kukkapenkki sijaitsee rivitaloasuntomme eteläseinustalla, johon paistaa koko päivän aurinko. Paikka on suojaisa ja kukkapenkki useamman metrin mittainen. Kukkapenkissä on jo ennestään ollut tulppaaneja ja narsisseja, mutta istutin syksyllä kymmeniä lisää.

Ostin syksyllä läjän sipuleita sokkona, koska en osannut päättää, minkä värisiä tulppaaneja haluan ostaa. Laitoin silmät kiinni ja nostelin toistakymmentä pussia eri lajikkeita ostoskoriini. Myös istutus tapahtui sokkona; otin sipulit pois pusseistaan ja sekoitin keskenään. Näin säästyin päättämiseltä, mikä tulppaani istutetaan mihinkin.

Eteläseinustalla kukkapenkki suli jo aikaisin keväällä. Narsissit pääsivät kukintaan jo viikko pari sitten ja nyt lämpimät ilmat saivat vihdoin tulppaanitkin nousemaan ja aukeamaan. Edellisvuosina istutetut tulppaanit selvisivät myös talvesta ja olivat tehneet reippaasti sivusipuleja. Kukkapenkkiin aukenikin oikea kukkameri monine väreineen iloisessa sekasotkussa.

Syksyllä olisi tarkoitus istuttaa lisää tulppaaneja kukkapenkkiin, sillä sen toiseen päähän mahtuu vielä lisää kevätkukkijoita. Myöhemmin kesällä kukkapenkin valtaavat perennat kuten mäkikuisma, liljat ja viiruhelpi. Lisäksi kukkapenkin toiseen päätyyn on istutettu metsämansikkaa.

(1) Kommentti

  1. Jasmin says:

    Tulppaanit on niin kauniita!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

Vastaa käyttäjälle Jasmin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *