Huonekasvit

Suljetun kasviterraarion kuulumisia 3

Kasviterraariolle kuuluu hyvää. Latvoin juuri mekein kaikki kasvit, koska ne olivat päässeet venähtämään, ja tunnelma alkoi käydä terrassa ahtaaksi. Ilmankosteus on asettunut 80%:in. Hyppyhäntäiset ovat vähentyneet silmämääräisesti arvioituna, mutta jäljellä olevat ovat pitäneet homeet poissa terraariosta. Mustesieniä on edelleen noussut aina silloin tällöin, mutta niidenkin ilmaantuminen on nykyään harvinaista. Harsosääsket ovat pysyneet edelleen poissa, vaikka sukkulamatojen lisäämisestä on jo paljon aikaa.

Sammal ei vieläkään ole kovin vihreää, johtuen varmaankin terraarion yläpuolella olevista valoista. Varjopaikoissa sammal vihertää enemmän kuin valossa. En ole kuitenkaan jaksanut kerätä terraan uutta sammalta. Terra saa läpi vuoden 12 tuntia valoa vuorokaudessa kahdesta kylmää valoa antavasta 16,5 W led-lampusta.

Lannoitevettä olen antanut kerran kuukaudessa ja samalla tuuletan terraa muutaman tunnin avaamalla sen kansilasin. Muuta hoitoa terraario ei ole edelleenkään tarvinnut kuin lannoitevettä ja kasvien latvomista silloin tällöin.

Unelma, saniainen ja muratti ovat viihtyneet hyvin. Unelmaa saa leikata noin kerran kuukaudessa ja myös murattia olen latvonut muutamaan otteeseen. Murattia ja saniaista en ole saanut viihtymään muualla kuin terrassa. Yksi pitsilehti on kuollut ja kaksi muuta nököttävät melko muuttumattomina. Eivät kasva, mutta eivät kuolekaan.

Olen hankkinut muutamia maaorkideoita lisää, sillä ne tuntuvat myös viihtyvän terraariossa hyvin ja ovat myös mielestäni kauniita. Lusisia discolor Alba on uusin maaorkidea- hankinta. ja se on kotiutunut joten kuten. Uutta kasvua ei kauheasti ole ollut, mutta muuten kasvi näyttää hyvinvoivalta. Ludisia discolor ja Macodes petola Gold ovat juuri aloittaneet kukkimisen, niinkuin niiden kuuluukin, kun terran yläpuolella olevasta länsi-ikkunasta ei tule enää auringonvaloa. Ludisia discolor on tehnyt paljon poikasia ja joudun varmaankin kohta poistamaan niistä osan, että muutkin orkideat mahtuvat sekaan.

Suurimmat kasvajat ovat olleet herttaköynnösvehka Lemon Lime ja muulinkorva Roxanne. Köynnösvehka Lemon Limeä joutuu myös latvomaan usein, ettei se kasva liian isoksi. Myös punaista laikkuvehkaa olen latvonut pari kertaa.

Pilkkulehti ei jostain syystä selvinnyt terrassa, joten hankin sen tilalle muulinkorva Wendlandiin, jonka istutin terraan parisen viikkoa sitten. Kasvi kotiutui nopeasti ja on tehnyt uuden lehdenkin. Toinen uusi hankintani terraan on köynnösvehka Verrucosum, joka sekin teki uuden lehden nopeasti istutuksen jälkeen.

Ilmakasveja olen poistanut terrasta muiden kasvien tieltä. Pari kuivemmassa viihtyvää ilmakasvia mätäni. Mitä harmaampi ilmakasvi on, sitä kuivemmassa se yleensä viihtyy, joten olen poistanut harmaimpia pois terrasta. Huomasin myös, että sammalen päälle ei kannata ilmakasvia laittaa, se on liian märkää ja ilmakasvi mätänee. Ilmakasvit ovatkin nyt puunpalasten päällä, joita terrassa on takaseinällä.

Latvoin juuri isoleopoldinkukka White Washin toiseen kertaan, kun se kasvoi liian korkeaksi. Kasvi lähti heti tekemään uutta lehteä latvomisen jälkeen. Myös hienohelmaa latvoin rajulla kädellä ja nyt se näyttää hieman kynityltä, mutta on jo aloittanut uuden kasvun.

Vaniljaorkidea Variegataa olen latvonut useita kertoja vajaan vuoden aikana. Se on yksi lemppareistani terraariossa ja kasvaa peikonpähkinäpensaan oksaa vasten. Myös kultaköynnös Neon joutui parturoitavaksi. Ajattelin vielä laittaa terraan pari muulinkorvaa, sillä ne tuntuvat viihtyvän terrassa erityisen hyvin. En ole vain vielä saanut päätettyä, mitkä muulit terraan laittaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *