Puutarha

Pyörimässä Hatanpään arboretumissa Tampereella.

Juhannuksen jälkeinen lauantai oli Tampereella kuuma päivä, niinpä otimme viileää kyytiä tarjoilevat skuutit alle isännän kanssa ja lähdimme viettämään iltapäivää Hatanpään arboretumiin, missä ruusut kukkivat kauneimmillaan. Paikalle oli saapunut runsain joukoin muitakin tamperelaisia viettämään puistossa kaunista kesäpäivää piknikin ja auringonoton merkeissä. Puistossa oli kätevää liikkua Tierin sähköpotkulaudoilla, kunhan varoi törmäämistä muihin paikalla olijoihin.

Osittain istutuksia oli tehty myös alueen alkuperäiset kasvit huomioiden. Mäntyjen alle oli istutettu esimerkiksi perennoja ja jätetty puut paikoilleen. Erilaisia puita oli istutettu alueelle monimuotoisesti.

Ensimmäiseksi menimme kuitenkin kahvilaan, jonka terassilta oli huikea näkymä Pyhäjärvelle. Kahvilan vieressä olevat ruusut tuoksuivat herkullisesti nenäämme. Joimme kahvit ja söimme kermapullat, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan arboretumiin.

Järveltä kävi mukava viilentävä tuuli, joka helpotti tukalaa kuumuutta.

Juhannusruusut alkoivat jo lakastua, mutta muut ruusut kukkivat kauniisti ja runsaasti. Pensaat olivat kuumasta ja kuivasta kesäkuusta huolimatta hyvässä kunnossa ja kukintoja oli paljon.

Ruusupensaita oli tietenkin monenlaisia ja -värisiä ja ne todellakin tuoksuivat voimakkaasti.

Arboretumissa oli ruusujen lisäksi monenlaisia polkuja, kukkaistutuksia ja hyötypuutarha, jossa ilmeisesti kuiva kesä oli aiheuttanut kylvöjen kitukasvuisuutta. Perennat olivat kuitenkin hyvinvoivan näköisiä kuivuudesta huolimatta. Nurmikko oli päässyt kärähtämään monin paikoin keltaiseksi, mutta siihen olemme jo tottuneet omassa pihassamme.

Puistoon tehty lampi ja kosteikko moninaisin eri kasvein, oli ehkä paikan kauneinta antia. Lammelle oli saapunut pari sorsaa ja kauempana tepasteli joukkueellinen hanhia.

Kivikkopuutarha oli hieman pettymys; kukkia ei juurikaan ollut, vaan kivikko oli täytetty erilaisin havukasvein. Havut eivät koskaan ole olleet suosikkejani, mutta olihan ne melko hienosti sijoiteltu ja hoidettu ja jonkinlaisia japanivibojakin kivikosta sai.

Pionit kukkivat myös vielä ja ne olivatkin puiston kauneimmat kukkijat ja jättivät mielestäni ruusut ja alppiruusut kauaksi taakseen. Kaiken kaikkiaan retki oli ihan kiva, mutta hieman valjuksi kokemus jostain syystä kuitenkin jäi. Istutuksia olisi voinut olla vielä paljon enemmän, vaikka nytkin oli toki paljon kaunista katsottavaa. Myös pieni niitty olisi mielestäni mukava lisä puiston maisemassa. Sillä paikalle saataisiin pölyttäjiä ja muita hyönteisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *