Kaupallinen yhteistyö Blokgarden Oy:n kanssa.
Kirjoitettu kesällä 2020
Oletko haaveillut kasvimaasta parvekkeella tai haluaisitko syödä omakasvattamia tomaatteja, mutta taimien esikasvatus keväällä ei houkuttele? Nyt kaupunkipuutarhan perustaminen onnistuu aloittelijaltakin, sillä Pirkanmaalta käsin operoiva Blokgården tarjoaa siihen erittäin helpon ratkaisun. Nimittäin valmiiksi istutetun viljelylaatikon!

Oma Blokgården- viljelylaatikkoni tilasin nettisivuilta keväällä ja se saapui paikalleen takapihallemme toukokuun lopussa. Vaihtoehtoja laatikon sisällöksi oli useita. Itse päädyin tomaatti- ja yrttilaatikkoon , johon oli istutettu Rekolan maatilan biodynaamisia taimia: kaksi tomaattia, kahden väristä basilikaa, lamopinaattia, oreganoa, timjamia ja syötävää samettikukkaa. Tomaatintaimiksi oli valikoitu pensasmaisesti kasvavaa tomaattia (Solanum lycopersicum, Rotkäppchen), jota ei tarvitse tukea eikä siitä tarvitse katkoa karkulaisia. Kaiken lähtökohtana on helppous ja vaivattomuus.
Taimet toimitettiin laatikkoon valmiiksi istutettuna, joten sen sai tulille ilman mitään multasotkuja. Vaihtoehtoja olivat salaattimaa, kaalimaa, kesäkurpitsa ja pavut, yrtit ja kukat, salaatti ja kukat sekä minun hankkima tomaatit ja yrtit. Laatikko on kohtalaisen korkea, joten sen äärellä on helppo työskennellä. Kooltaan se on kompakti, joten se mahtuu hyvin pienellekin parvekkeelle. Oma laatikkoni sijoitettiin takapihalle. Sitä saa siirreltyä kahden ihmisen voimin, joten nurmikonleikkuukin laatikon alta onnistuu. Syksyllä viljelylaatikko haetaan sadon jälkeen pois seuraavaa kevättä odottamaan.

Laatikon ostajat saavat käyttöönsä applikaation, josta löytää taimien viikottaiset hoito-ohjeet ja yhteystiedot ongelmatilanteiden varalta. Taimet olivat tullessaan hyväkuntoisia ja tomaatitkin jo kukkivat. Mukana tuli myös harso, jonka voi laittaa alkupäiviksi suojaamaan keskipäivän paahteelta ja kylmiltä öiltä. Laatikko on tottakai lannoitettu koko kesän tarpeisiin, joten sitä tarvitsee vain kastella, jos keli käy helteiseksi. Mikäli lisälannoitusta tarvitaan, Blokgården lähettää lisälannoitteet ilmaiseksi.
Laatikko seisoo neljän jalan varassa, joten etanoilla ja kotiloilla on vain vähän reittejä ylös viljelmille. Boksi on myös hyvin salaojitettu, joten liika sadevesi pääsee ulos. Yhden laatikon hinta on 89€ ja sillä rahalla saa laatikon, kasvupohjan, luomulannoitteet ja biodynaamiset taimet sekä säästyy multa- ja soraostosten raahaamiselta, sotkuilta ja istutustyön vaivalta.

Kerron kesän mittaan, kuinka Blokgården pärjää ja taimet kasvavat. Satoraporttia on myös tiedossa sitten, kun kerään laatikosta jotain suuhunpantavaa. Nyt keskityn yrttien haisteluun ja tomaattien kukinnan seuraamiseen.