Sain tämän kasvin ystävältä noin vuosi sitten. Näitä paksulehtisiä mehikasveja on 250 eri lajiketta, joten omastani en tiedä lajiketta tarkemmin. Se voi kasvaa viihtyessään nopeastikin ja tehdä runsaasti sivuversoja. Korkeutta kasville voi tulla yli puoli metriä.
Sivuversot kannattaa irrottaa keväällä emokasvista terävällä veitsellä, esimerkiksi ruukun/mullan vaihdon yhteydessä. Poikaset voi laittaa kasvamaan omiin ruukkuihinsa ja jakaa niitä esimerkiksi ystäville. Uuteen ruukkuun kasvi kannattaa laittaa, kun se on vallannut vanhan ruukkunsa.
Aloe varastoi nestettä lehtiinsä ja meheviin juuriinsa. Se kestääkin hetkellistä kuivuutta oikein hyvin. Liikakastelu saa kasvin mätänemään ja janoisena aloen lehdet menevät veltoiksi ja ohuiksi / ryppyisiksi.
Syksyllä ja talvella olen kastellut omaani maltillisesti noin kerran kolmessa viikossa. Ravinteeksi olen antanut silloin tällöin merilevää. Nyt kun valon määrä on alkanut lisääntyä, olen antanut mietoa Puutarhan Kesää joka toisella kastelulla. Myös kastelua on saanut lisätä, kastelen kasvin nyt noin kahden viikon välein. Kasvupohja saa kuivahtaa kasteluiden välissä ja kerralla kannattaa antaa vettä maltillisesti. Itse ainakin olen huomannut, että vettä kannattaa antaa vähän kerrallaan ja hieman useammin.
Omani oli ensin viherkasvimullan ja perliitin sekoituksessa. Kasvi mädännytti usein lehtiään kastelun jälkeen ja oli kasteluiden välissä kuitenkin ryppyinen ja kuivunut. Siirsin kasvin parisen kuukautta sitten Wurth imeytysrakeeseen ja lehtien mätäneminen on loppunut kuin seinään ja hieman kasvuakin on tapahtunut. Omalleni laitoin muoviruukun, mutta hengittävä saviruukku saattaisi olla parempi. Jos käytät multaa, kannattaa valita kaktusmulta ja sekoittaa siihen joukkoon esimerkiksi puolet jotain kevytsoraa.
Aloe on 4000 vuotta vanha lääkekasvi. Sen lehdissä olevaa geeliä voi hyödyntää kotioloissakin. Lehti halkaistaan pituussuunnassa terävällä veitsellä ja paljastuva geeli hierotaan, esimerkiksi palovammaan tai ihottumaan. Geeli rauhoittaa nopeasti ihoa. Geeliä ei suositella syötävän sellaisenaan, se toimii muun muassa voimakkaana laksatiivina.
Kesällä aloen voi viedä myös ulos, kunhan sen nostaa sisälle, kun ilma viilenee alle 5°C. Muista pitää aloe sateen suojassa. Aloe rakastaa aurinkoa, joten sen voi sijoittaa kesälläkin etelä-ikkunalle. Talvella kasvi hyötyy lisävalosta.