Huonekasvit Kukkakaupat

Esittelyssä Epipremnum pinnatum Skeleton Key

Tämä kasvi on läheistä sukua tavalliselle kultaköynnökselle. Ostin sen Hollannista orchids-shop.com:sta. Kasvi tuli ihan ok kunnossa ja piristyi nopeasti päästyään ulos postituslaatikosta, suihkuun ja valon alle. Skeleton Key oli istutettu paljon vettä imevään kookoshakkeeseen, joten siirsin sen samantien uuteen kasvupohjaan ja isompaan ruukkuun. Kasvupohjaksi laitoin kookoskuitua, perliittiä, hydrosoraa ja kaarnaa. Kaarnana käytin ”orkideamultaa”. Kookosta laitoin seokseen noin puolet. Multaakin olisi voinut laittaa, mutta senkin joukkoon sekoittaisin ainakin kolmasosan kevytsoraa tai perliittiä.

Laitoin kasville itse askartelemani sammaltukikepin, jonka alapäähän kieputin köynnöksen ja kiinnitin sen latvasta keppiin narulla. Kasvi voi ajan kanssa kasvaa metrien mittaiseksi. Tukikeppi olisi voinut olla hieman laittamaani pidempi, mutta onnistunen jatkamaan nykyistä keppiä, mikäli kasvi kasvaa kepistä yli. Ajattelin kieputtaa köynnöksen aika tiiviisti keppiin, jotta lyhyehkö keppi riittäisi mahdollisimman pitkälle.

Oma kasvini on vielä nuori ja suurin osa lehdistä muistuttaa muodoltaan tavallista kultaköynnöksen lehteä. Vanhempana ja varsinkin, jos köynnös saa kiivetä ylöspäin, lehtiin muodostuu pitkä häntä; lehti muistuttaa hieman rauskua. Omassani on pari vasta pari lehteä, jossa rauskun muodon alkaa hieman hahmottamaan. Kun kasvi saa kiivetä ylöspäin, tulee lehtiin myös enemmän kokoa. Lehdet ovat tummanvihreät ja kiiltäväpintaiset.

Skeleton Key sopeutuu yleensä hyvin kuivaan huoneilmaan, mutta toki nauttii korkeasta ilmankosteudesta, sumuttelusta ja suihkuista. Suihkuun kasvin voi viedä, jos kasvupohja on vettäpäästävää ja kasvi on pohjareijällisessä ruukussa. Kasvi selviää myös melko vähällä valolla. Kunnon valossa kasvu on kuitenkin nopeampaa ja lehdet kasvavat suuremmiksi. Eteläikkuna voi kesällä olla kasville liian kuuma paikka; itä- tai länsi-ikkuna toimii sille paremmin.

Kasteluiden välissä olen päästänyt kasvupohjan melko kuivaksi. Lannoittanut olen joka toisella kastelulla. Kasvi pääsee karanteenin jälkeen keinovalon alle, joten lannoitan sitä jatkossa ympäri vuoden. Lannoitteena tällä hetkellä on Atamin Coco A- kastelulannoite, joka on tarkoitettu tukemaan kasvua kookoskasvupohjissa. Silloin tällöin annan lisäksi kalsium/magnesiumravinnetta ja merilevää.

Skeleton Keytä voi lisätä pistokkaista. Paras ajankohta pistokkaiden ottamiseen on kevät. Pistokkaat voi juurruttaa esimerkiksi vedessä tai perliitissä. Pistokkaat juurtuvat parhaiten lämpimässä, valoisassa ja kosteassa paikassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *