Huonekasvit

Esittelyssä Euphorbia pentagona

Tämän tyräkin nimi tulee siitä, että sen varressa on yleensä viisi sivua ja piikkejä on viidessä pystysuorassa rivissä varren ympärillä. Kasvin piikit ovat pitkät, kovat ja terävät. Kasvin uudet piikit voivat olla punaisia, mutta niiden väri haalistuu/tummuu ajan kanssa. Euphorbia pentagona kasvaa luontaisesti Madagascarilla. Omani on vielä pieni, mutta se voi saada kymmeniä senttejä korkeutta. Piikkien lisäksi kasvi voi tehdä pieniä lehtiä. Se myös kuulemma voi kukkia pienin, keltaisin kukin yleensä keväällä tai kesällä.

Kuten muillakin tyräkeillä, tämänkin maitineste voi aiheuttaa ihoärsytystä. Kasvia leikatessa kannattaa käyttää hanskoja. Viiltohanskat suojaavat samalla myös piikeiltä, jos kasvia joutuu käpistelemään esimerkiksi ruukkua vaihdettaessa.

Laitoin kasvin pohjareijälliseen ja pinnoittamattomaan saviruukkuun Wurth imeytysrakeeseen. Hengittävä saviruukku ja imeytysrae ovat itsellä olleet hyvä kombo tyräkeillä. Imeytysrae on poltettua huokoista savea ja se imee itseensä paljon vettä olematta silti märkää. Rakeen rakenteen vuoksi liika vesi valuu sen läpi. Hengittävässä saviruukussa imeytysrae kuivuu huomattavasti nopeammin kuin muoviruukussa, mikä on hyväksi tämän kasvin juurille. Ennen imeytysrakeeseen laittoa putsasin tyräkin juuret hyvin mullasta. Irrottelin multaa ensin sormilla ja sitten valuvan vesihanan alla. Muistathan juuria hanan alla pestessä käyttää siivilää, johon ainakin karkein aines siivilöityy pois, eikä valu viemäriin.

Kasteluiden välissä olen antanut kasvupohjan kuivua kauttaaltaan. Imeytysrakeen kosteuden voi selvittää puisella grillitikulla. Tikku upotetaan rakeeseen minuutiksi. Jos tikku kastuu, ei kannata vielä antaa lisää vettä, jos taas tikku jää kuivaksi, on kastelun aika. Myös ruukun painosta voi opetella tunnistamaan kastelutarpeen. Yksi suositus on läpinäkyvä ruukku, jonka läpi näkee kastelutarpeen rakeen väristä. Kuiva rae on vaaleampaa kuin märkä rae.

Imeytysrakeessa ei ole ravinteita, joten siinä olevaa kasvia pitää muistaa lannoittaa. Itse annan tälle lannoitetta noin joka toisella kastelulla. Talvella kasvia ei pimeimpään aikaan juurikaan kannata lannoittaa ja myös kastelua vähennetään, ellei kasvi ole talvella lisävalon alla. Tämäkin tyräkki hyötyy talvella lisävalosta, mutta selviää ilmankin. Kasvi kannattaa kuitenkin sijoittaa sille valoisimmalle ikkunalle; eteläikkunalla auringossa tämä viihtyy parhaiten ja kasvaa tukevana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *