Ostin kultaimarteeni (Phlebodium aureum) parilla eurolla Honkasen puutarhalta. Kasvi oli alepöydällä, koska siinä oli muutamia kuivuneita lehtiä. Yleensä kierrän alehyllyt kaukaa ötökkäpelossani, mutta tämä näytti kaikinpuolin siistiltä kuivuneita lehtiä lukuunottamatta. Kotona poistin kuivat lehdit ja kasvi näytti taas hyvinvoivalta.
Kultaimarre kuuluu sanikkaiskasveihin. Nimestään huolimatta kasvin lehdet ovat enemmänkin hopean väriset. Nimi tulee juurakosta, jossa on kullansävyisiä karvoja. Juurakko kasvaa osittain kasvupohjan pinnalla. Kasvi kannattaakin laittaa mahdollisimman laakeaan ruukkuun, jotta juurakko pääsee leviämään ja kiemurtelemaan kasvupohjan pinnalla. Itselläni ei laakeaa ruukkua ollut, joten laitoin kasvin tavalliseen pohjareijälliseen muoviruukkuun. Varoin istuttamasta kasvia liian syvälle, karvaisen juurakon pitää jäädä kasvupohjan pinnalle.
Kasvupohjaksi valitsin kasville mullattoman pohjan, johon laitoin kookosta 2/3 ja loput perliittiä. Lisäsin vielä hieman kaarnaa, joka happamoittaa kasvupohjaa. Kookosta tuli reilusti, sillä kultaimarre pitää aina hieman kosteasta kasvupohjasta. Perliitti tekee kasvupohjasta ilmavamman, jolloin juuret viihtyvät paremmin. Myös multaa voi käyttää, mutta sekoittaisin siihenkin hieman kevytsoraa tai perliittiä ja kaarnaa. Uuteen ruukkuun kasvi kannattaa laittaa, kun vanhan pinta on täynnä juurakkoa.
Ennen kasvupohjan vaihtoa, pesin ämpärissä kasvin juurakosta kaupan kasvupohjan pois. Peseminen oli hidasta, sillä maanalaiset juuret olivat todella hentoisia eivätkä ne olleet kovinkaan hyvässä kunnossa. Kaupan kasvupohja oli todella vettäpidättävää ja käytännössä juuret lilluivat vedessä, kun poistin kasvin ruukusta. Juuria irtosi melko paljon. En ollut mitenkään tarkka juurten pesun kanssa, multaa jäi jonkun verran juurien sekaan. Kultaimarretta sanotaan kestäväksi kasviksi, joten toivon kasvin selviävän käsittelystäni. Istutuksen jälkeen laitoin kultaimarteen suihkuun ja sen jälkeen toipumaan kosteaan ja lämpimään kasvitelttaan muutamaksi päiväksi. Kasvin olisi voinut myös huputtaa läpinäkyvällä muovipussilla, jotta se pysyy kotiutuessaan kosteana.
Kultaimarre voi kasvaa viihtyessään suureksi; yli metrin korkuiseksi, joten se tarvitsee tilaa ympärilleen. Paras paikka kasville on amppeli, missä se saa rehottaa mielensä mukaan. Kasvi kasvaa luonnossa isompien kasvien varjossa, joten eteläikkuna on kesällä kultamarteelle liian paahteinen paikka. Itä- tai länsi-ikkuna on paras paikka kasville. Kesällä se pärjää myös pohjoisikkunalla ja talvella eteläikkunalla.
Kasvia kastellaan, kun kasvupohja on vain pinnasta kuivunut. Kuivaksi ei kasvupohjaa kannata ikinä päästää. Talvella kastellaan vähemmän kuin kesällä, ellei kasvi ole kasvilampun alla. Lannoittaa voi keväällä ja syksyllä joka toisella kastelulla, kesällä voi lannoittaa joka kastelulla. Marraskuulta helmikuulle lannoitus lopetetaan, ellei kasvi ole kasvivalon alla.
Kultaimarre rakastaa korkeaa ilmankosteutta. Sille voikin hankkia talveksi kaveriksi ilmankostuttimen tai ainakin sitä kannattaa sumutella ahkerasti. Myös terraarioon kasvin voi laittaa, mutta kasvin kasvaessa terra voi jäädä sille pieneksi. Onnistumiset saniaisten kanssa ovat olleet vähissä, joten hieman pelokkaana odottelen, mitä niiden sukulaiskasville jatkossa tapahtuu.