Huonekasvit

Esittelyssä Macodes petola Gold, jalokiviorkidea

Tätä pienilehtistä, luonnossa aluskasvillisuudessa Jaavalla, Sumatralla ja Filippiineillä kasvavaa orkideaa kasvatetaan sen kauniiden, samettipintaisten lehtien takia. Lehdet kimmaltavat valossa kullan väreissä ja niissä on hauska kuviointi.

Kasvi voi kukkia alkusyksystä pienin valkoisin/vaalenpunaisin kukin. Lehtiruusukkeen päähän kehittyvä kukinto voi nousta 20 cm:n korkeuteen. Liian kuivassa huoneilmassa nuput voivat kuivua ennen aukeamistaan.

Macodes petola kasvaa tropiikissa, joten se rakastaa korkeaa ilmankosteutta. Kasvi sopiikin matalan kasvutapansa ja kosteudesta pitämisen takia laitettavaksi terraarioon kasvamaan. Kasvi pitää myös sumuttelusta ja suihkuunkin sen voi viedä. Kasvi kannattaa istuttaa hieman kosteutta pidättävään kasvupohjaan.

Orkidean ruukkuun kannattaa tehdä kunnollinen salaoja esimerkiksi kaarnalla. Kasvupohjaksi voi laittaa esimerkiksi kaarnaa ja kookosta. Omani laitan terraarioon imeytysrakeeseen, jonka pinnalle on tulossa elävää sammalta. Terraarion teko on vielä pahasti kesken, mutta sen rakentelusta on tulossa postaus marraskuun alun tienoilla. Tällä hetkellä kasvi on pelkässä sammalessa.

Jalokiviorkidea ei kaipaa lepokautta, joten se hyötyy talvella lisävalosta. Suoraan auringonpaisteeseen sitä ei kannata laittaa. Jopa pohjoisikkuna saattaa riittää tälle orkidealle. Joka toisella kastelulla voi antaa mietoa orkidearavinnetta kesäisin, talvella harvemmin, ellei kasvi ole lisävalon alla. Anna pintamullan kuivahtaa kasteluiden välissä.

Tätä orkideaa on helppo lisätä latvapistokkaista. Noin 5 cm:n pistokkaat voi laittaa juurtumaan veteen tai suoraan kasvupohjaan. Kasvi lähtee haaroittumaan leikkuukohdasta. Kasvaessaan kasvi saattaa tiputtaa alimpia lehtiään, mikä on aivan normaalia, siitä ei kannata heti pelästyä.

(1) Kommentti

  1. HEIDI Lyytikäinen says:

    Kiinnostunut kyseisestä kasvista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *