Huonekasvit

Esittelyssä olosuhteiden uhri, verkkomaija

Verkkomaijani (Calathea musaica Network) ei voi hyvin. Se on sijoitettu kylpyhuoneeseen, missä se saa lisävaloa ympäri vuoden ja missä on aika ajoin korkea ilmankosteus. Hankin verkkomaijan joskus syksyllä ja jonkin aikaa se tuntui viihtyvän hyvin. Talven aikana se on kuolettanut lehtensä yksi toisensa jälkeen.

Ruukkukin on käynyt pienentyneelle verkkomaijalle hieman suureksi.

Kastelin kasvia talvella liikaa ja sitten liian vähän. En ole saanut kasvin kanssa oikein selville, millainen kastelurytmi olisi hyvä. Mutta kasteluongelmat eivät olleetkaan kasvin ainoat ongelmat. Ihmettelin, kun kylpyhuoneen kasveja saa olla koko ajan pyyhkimässä ja kiillottamassa, kun kasvien lehdet olivat sameat. Syyksi paljastui isännän hiuslakka, jota hän suihkii peilin edessä niin, että kasvit saavat niskaansa lakkaa ainakin pari kertaa päivässä.

Kylpyhuoneen muut kasvit ovat kestäneet lakkakäsittelyä yllättävän hyvin. Philodendron Imperial Red, unelma ja kultaköynnös porskuttavat menemään ja voivat hyvin, mutta draamakuningatar maijalle lakka on ilmeisesti liikaa. Olenkin jo pitkään miettinyt maijan siirtämistä muualle, mutta en ole oikein keksinyt sille paikkaa.

Lehti on aivan harmaana hiuslakasta.

Verkkomaija ei pidä olosuhteiden muutoksista. Maija voi kuolettaa lehtiään, janosta, liikakastelusta, valon muutoksista, liian kalkkisesta vedestä, vedosta ja ruukunvaihdosta/jakamisesta. Uuteen ruukkuun se kannattaakin laittaa vasta, kun vanha on täynnä juuria.

Lehti pesun jälkeen.

Jotta maijaa ei tulisi kasteltua niin helposti liikaa, kannattaa sille tehdä vettäpäästävä kasvupohja. Mullan joukkoon voi sekoittaa perliittiä tai kevytsoraa. Omani on kookos-perliitti- kaarna- kevytsorasekoituksessa. Verkkomaija pitää hieman happamasta kasvupohjasta, joten siksi laitoin kasvupohjaan kaarnaa, joka on lievästi hapanta.

Verkkomaija ei viihdy keskipäivän auringossa, mutta tykkää paljosta epäsuorasta valosta. Omani ajattelin siirtää itäikkunalle, kun vaan saan päätettyä, minkä kasvin siirrän pois verkkomaijan tieltä ja minne. Tällä hetkellä kasvi on kyllä niin heikossa hapessa, että sen voisi laittaa tehohoitoon kasvitelttaan. Mikään kaunistuskaan se ei ole, joten se voisikin mennä katseilta piiloon kasviteltan uumeniin.

Toivoa on vielä ja uusi lehtikin tulossa.

Verkkomaijaa lisätään jakamalla. (Jos siis on jotain jaettavaa 😀 ) Paras ajankohta on kevät. Jakamisen jälkeen kasvi kannattaa laittaa johonkin mahdollisimman kosteaan paikkaa, kuten terraarioon tai kasvikaappiin. Kasvin voi myös huputtaa kirkkaan muovipussin sisään. Sumuttelu kannattaa ensimmäisinä päivinä uudelleenistutuksen jälkeen.

(3) Kommentit

  1. Tiksu says:

    Eksyin taas verkkomaijan kuvan houkuttelemana blogiisi lukemaan tätä julkaisua verkkomaijasta, johon jo aikaa sitten kommentoin 😅

    Miulla on ollut nyt kotona verkkomaija suunnilleen vuoden päivät, ja julkaisua lukiessa tuli mieleen jakaa kokemukseni kasvista.

    Verkkomaija viihtyy yllättävän hyvin jopa ihan todella, todella hämärässä! Testattu on.
    Asun nimittäin sellaisessa asunnossa, jonka kaikki ikkunat ovat kadulle päin hyvin näyteikkunamaiseen tyyliin. Välillä se ahdistaa enemmän, välillä vähemmän. Silloin, kun kotona on sotkuista, miulla saattaa olla verhot kiinni koko päivän. Viime talvena miulla oli henkiset voimavarat aika vähissä, ja sen seurauksena sotkuista oli melkein koko ajan… Joten verhot oli kiinni melkein koko talven yötä päivää 😅 Kasvit saivat siis varsin vähän valoa, se vähäinenkin talven valo tuli kasveille valkoisten verhojen läpi. Asuntoni ikkunat ovat itään ja pohjoiseen.
    En antanut kasveille edes keinovaloa, ellei lasketa yhtä päivänvalolamppua, joka oli aika harvoin päällä ja silloinkin verkkomaijasta kaukana, huoneen toissa päässä.

    Verkkomaijani, ja viirumaija Calathea majestica ’White Star’, selvisivät kuitenkin talvesta oikein mainiosti. Molemmat puskivat uutta lehteä, värit säilyivät hyvänä jne. Ei ole ruskeita lehdenkärkiä.

    Ainoastaan silloin alkoivat silmin nähden kärsiä, jos olivat lähellä ilmanvaihtoaukkoa tai patteria – kuiva ilma tuottaa selvästi tuskaa.

    Kastelen noita yleensä noin kaksi kertaa viikossa, silloin kun huomaan pintamullan olevan kuivaa, tai viimeistään silloin kun kasvi alkaa käpristellä lehtiään/lehdet alkavat nuokkua. Nyt, kun kesä lähestyy, olen siirtänyt kasvit kauemmaksi ikkunasta. 😄

  2. Tiksu says:

    Aina puhutaan siitä, ettei kasveja saa shokeerata, mutta… Mie olen kasviseikkailujeni kanssa tullut siihen lopputulokseen, että jos kasvi alkaa vain spontaanisti kuolla hoidosta huolimatta, niin se kertoo siitä, että on paha olla ja kannattaa tehdä mieluummin jokin muutos kuin katsella hidasta kuolemaa 😬

    Hmm 🤔 kasvualustasi on ainakin hyvin ilmava! Olisiko ehkä jopa liiankin ilmava? Tuossa sekoituksessa ei oikeastaan mikään pidä kosteutta ja maijathan tykkää varsin tasaisesta kosteudesta. Minulla on yksi Calathea ihan vain Pirkan Kestomullassa (vertailin hiljattain tuoteselostetta muihin multiin, ja sisältö näyttäisi hyvin samalta kuin Kekkilän viherkasvimuita) ja tuntuu, että kyllä sitä saa kastella usein, useamman kerran viikossakin, tai alkaa heti lörpötellä lehtiään luonnottoman alas.

    Mainitsit myös, että sekoituksessa on kookosta. Mie hätkähdin aika hitosti hiljattain, kun istutin yhden lukkikämmekän kookokseen (vanhakin alusta vaikutti joltain kookosmurulta) ja se alkoi kellastua aivan järkyttävää tahtia, parissa päivässä tippui varmaan kolme lehteä. Paniikkigoogletus kertoi, että kookoksessa on luonnostaan paljon suoloja, ja ennen kuin ne myydään viljelykäyttöön kookosta pitää jotenkin erityisesti huuhdella, että suolaa saadaan pois. Ja luultavasti sitä siltikin jää jäljelle. Itsehän olin vielä älykkäänä ihmisenä ostanut sellaista kookoskuitua, joka oli oikeastaan tarkoitettu eläimille eikä kasveille 😅 istutin sen sitten saman tien uudestaan orkideamultaan ja lopetti kuolemisen saman tien, vaikka joutuikin siis viikon sisällä kestämään kaksi kasvualustan vaihtoa.
    Voisiko olla, että tuohon kookokseen olisi jäänyt liikaa suolaa ja maijasikin olisi arka noille suolille? Käsittääkseni ovat aika nössöjä ravinteiden suhteen ylipäätänsä.

    Kolmanneksi tuli mieleen, että onkohan tuo verkkomaija pikkaisen liian syvään istutettu? 😅 Jotenkin näyttää siltä, että on aika upoksissa.

    Toivottavasti maijasi toipuu! Kovia on kokenut, harmillinen tuo lakkaepisodi :/

    1. Hanna says:

      Kiitos neuvoista, laitan korvan taa. Tuohan pitäis varmaan laittaa pienempään ruukkuun, niin voisi istuttaa lähemmäksi pintaa samalla ja vähentää ilmavien aineiden määrää. Samalla näkis, onko sillä juuria ollenkaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *