Huonekasvit Kukkakaupat

Esittelyssä pörröinen nukkaitulehti

Minähän en voi käydä edes ruokakaupassa ilman, että suunnistan jossain vaiheessa kauppakierrosta marketin pienelle kukkaosastolle. Muuten voi jäädä jokin söpöläinen vallan huomaamatta ja hankkimatta. Viimeksi kun kävin Prismassa, niin mukaan lähti suloinen nukkaitulehti, (Kalanchoe tomentosa) jollaiseen en ole aikaisemmin törmännytkään. Tällä kertaa ostopäätöksen aiheutti isäntä, joka ihastui sen lehtien pehmeyteen ja halusi kukan itselleen! Lisäksi jouduin ostamaan kaksi flamingonkukkaa, koska en osannut päättää, kumman värisillä kukilla sen haluaisin.

Kuten usein, nytkin ruukku oli tungettu täyteen kasveja. Niinpä multia vaihtaessa jaoin kasvit kolmeen ruukkuun. Laitoin kasvupohjaksi hiekkaa, multaa, kevytsoraa ja imeytysraetta kutakuinkin suhteessa 1:1:1:1. Nukkaitulehden voi istuttaa myös pelkkään seramikseen, imeytysrakeeseen tai kookos-perliittiin, jos haluat laittaa sen mullattomaan. Mullaksi kannattaa valita hiekkapitoinen kaktusmulta ja laittaa sen sekaan hieman kevytsoraa.

Nukkaitulehdet innostuivat heti saamastaan tilasta sekä uudesta mullasta ja venyivät muutamassa päivässä selvästi korkeammiksi. Kasvin lehtiä koristavat rusket täplät, mistä syystä siitä käytetään myös nimitystä Panda Plant.

Nukkaitulehti on kotoisin Madakaskarilta ja kuuluu maksaruohokasveihin. Sitä hoidetaan samoin kuin muitakin mehikasveja. Talvella kasvia kastellaan vähän jos ollenkaan ja annetaan kesälläkin mullan kuivua kunnolla kasteluiden välillä. Niinpä laitoin kasvit reijällisiin hengittäviin saviruukkuihin, jotta kasvualusta ei jäisi niin helposti märäksi.

Koska kasvi pitää auringosta ja lämmöstä, laitoin kasvin tönöttämään isolle itäikkunalle, missä se saa runsaasti aamupäivän aurinkoa ja iltapäivän valoa. Kasvi kestää jopa paahdetta ja pärjää patterinkin vieressä. Nukkaitulehti myös kukkii, jos sitä hoidetaan oikein.

Edit 30.11.2020, kasvin kuulumisia: Kaksi nukkaitulehteä annoin ystäville kesän aikana. Hieman sen jälkeen, kun nämä kaksi olivat lähteneet, onnistuin ylikastelemaan omani ja kasvi mädännytti kaikki vartensa. Olen katsellut muutamankin kerran nukkaitulehteä kaupassa, mutta en ole ostanut kuitenkaan uutta kasvia itselleni. Pelkään tekeväni samaan virheen uudestaan ja heittäväni rahani kankkulan kaivoon. Olkaahan siis varovaisia tämän kasvin kastelun kanssa. Vähän ja harvoin on oikea tapa annostella tälle vettä.

(2) Kommentit

  1. Juuli says:

    Hah ei ole tullut mieleenkään että kasveja voi olla useampi samassa ruukussa kun kaupasta ostaa! Hyvä vinkki. 🙂 ja ihana aihe blogilla!

    1. Hanna says:

      Juu, ne kannattaa aina jakaa, saa useamman kasvin ja viihtyvät paremmin. Monilla kasveilla on myös juurakon ympärillä esim kuminauhaa tai pesusientä ja vaikka mitä, jotka kannataa poistaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *