Huonekasvit Kukkakaupat

Esittelyssä Syngonium macrophyllum Frosted Heart

Tällä vehkakasvilla on mattapintaiset, paksut ja sydämen muotoiset lehdet, jotka voivat kasvaa 20cm pitkiksi. Lehdissä on useaa eri vihreän sävyä, mikä saa kasvin näyttämään hieman huurteiselta.

Frosted Heart on helppohoitoinen. Se pärjää melko vähäiselläkin valolla, toki kasvaa nopeammin ja isommaksi runsaassa valossa. Suoraan keskipäivän aurinkoon eteläikkunalle kasvia ei kuitenkaan kannata laittaa, vaan itä- tai länsi-ikkuna on tälle parempi vaihtoehto.

Tilasin kasvin Grow Jungle -nettikaupasta Hollannista. Kasvi oli isompi kuin nettisivujen kuvassa, mikä oli tietenkin hyvä asia. Kasvi oli muutenkin hyvässä kunnossa, vaikka kuljetus kesti viikon ja ilmassa oli hellettä. Mitään ötököihin viittaavaa ei kasvissa näkynyt, mutta laitoin kasvin kuitenkin karanteeniin muutamaksi viikoksi. Kasvia on satunnaisesti ollut myös kotimaisissa nettikaupoissa.

Kasvupohja kannattaa päästää kevyesti kuivahtamaan kasteluiden välissä. Aivan rutikuivaksi sitä ei kuitenkaan ole hyvä päästää. Liikakastelu saa lehdet kellastumaan alhaalta alkaen ja janoisena kasvi riiputtaa lehtiään. Talvella kastellaan selkeästi vähemmän, ellei kasvi ole tehokkaan kasvivalon alla. Yleisohje on, että mitä vähemmän kasvi saa valoa, sitä vähemmän sitä kastellaan.

Liikakastelun ja juurimädän välttämiseksi kannattaa mullan joukkoon laittaa kevytsoraa ilmavoittamaan kasvupohjaa. Omalleni laitoin kookos- perliitti- kaarna- kevytsorasekoituksen, jossa kookosta on reilu puolet seoksesta.

Uuteen ruukkuun kasvi pitää laittaa, kun vanha on täynnä juuria tai kun vanha multa haperoituu tai tiivistyy liikaa. Paras ajankohta on kevät tai kesä.

Viihtyessään Frosted Heart on nopeakasvuinen ja tarvitsee jonkinlaisen kasvituen. Myös riippuvana amppelissa sitä voi kasvattaa. Omani saa sammaltuen, kun se ensin hieman kasvaa. Kasvia voi keväällä ja kesällä lannoittaa joka toisella kastelulla. Mikäli kasvi on tehokkaan kasvivalon alla ja kasvaa, voi mietoa lannoittamista jatkaa myös talvella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *