Fluval stratum on mustaa, hiiren papanaa muistuttavaa, Japanin Mount Aso tulivuoren rinteiltä kerättyä vulkaanista mineraali- ja ravinnepitoista maa-ainesta, jota on alunperin käytetty makeanveden akvaarioissa pohjamateriaalina. Nyt tuotteen ovat löytäneet myös huonekasvien kasvattajat. Tuotetta saa esimerkiksi akvaarioliikkeista ja sitä myydään 2:n, 4:n ja 8:n kilon säkeissä.
Aines on hyvin huokoista, joten se varastoi reilusti vettä ja johtaa hyvin ravinteita. Kasvupohja on luontaisesti heikosti hapanta, joten se on useimpien huonekasvien mieleen. Tuotetta on kahta erilaista, jotka eroavat toisistaan raekoon perusteella. Karkeampi 3-5mm (Fluval Stratum) aines sopii paksujuurisille kasveille ja hienompi 1-3mm (Fluval Bio-Stratum)sopii hentojuurisille kasveille. Päätin tilata karkeampaa versiota. Tilasin tuotetta Zoo.fi nettikaupasta 2 kiloa ja se maksoi postikuluineen 25,90€, eli kovin edullisesta tuotteesta ei ole kyse. Tuote on kuitenkin käytettävissä aina uudestaan ja uudestaan. Toki ravinteiden määrä laskee käytössä ajan mittaan. Tuotetta varmasti onnistuu löytämään jostain halvemmallakin, mutta itse olin hieman laiska etsimään.
Tuote lupaa sivuillaan kasveille vahvan kasvun ja runsaat värit. Koska sivuilla mainitaan myös runsas juurien kasvu, päätin kokeilla tuotetta ensimmäisenä pistokkaiden juurrutuksessa. Tuote on keveää, mikä todennäköisesti saa pienet juuret viihtymään ja edistää niiden kasvua. Myös netistä löytyi tarinoita ja videoita, joissa pistokkaat juurtuivat ennätystahdissa Fluval- kasvupohjassa, joten odotukset ovat korkealla.
Tein tuotteesta yksinkertaisen semihydron. Ensin huuhtelin tavaran siivilässä puhtaaksi pölystä. Pesuveden kaadoin puutarhassa kukkapenkiin. Sitten laitoin lasisen astian täyteen kasvupohjaa ja laskin perään vettä niin, että noin kolmasosa tuotteesta jäi vesirajan alle. Läpinäkyvässä astiassa on helppo seurata veden korkeutta. Laitoin kirjovehka Reflectorin varren palan pystyyn astiaan vesirajan yläpuolelle. Kapillaari-ilmiö nostaa vettä ylöspäin pistokkaan käyttöön.
Laitoin varren palan valaisimen alle ja jään jännittämään, lähteekö se juurtumaan. Yleensä kirjovehkan varren palat juurtuvat hitaasti. Valoa annan 10 h vuorokaudessa.
Fluval kasvupohjaan olisi voinut myös istuttaa kasvi kasvamaan. Ajattelin kokeilla myöhemmin myös kasvin kasvatusta Fluvalissa. Tähän karkeampaan versioon voisi laittaa jonkin köynnösvehkan tai muulinkorvan, sillä niillä on paksuhkot juuret. Hienompirakeiseen Fluval Bio-Stratumiin voisi istuttaa jonkin hentojuurisemman kasvin. En oikein löytänyt tietoa, millainen istutus on suositeltu, mutta ajattelin itse tehdä kasville semihydron, jossa kasvupohjalla täytetty pohjareikäinen ruukku asetetaan isomman umpiruukun sisään ja isomman ruukun pohjalle laitetaan vettä. Sisemmän ruukun pohjan reiät pitää ensin peittää jollain verkolla, jotta kasvupohja ei valu ulos ruukun reijistä. Koska Fluvalissa on ravinteita, ei kasvia tarvitse istutuksen jälkeen lannoittaa hetkeen. Mutta tästä tulee jossain vaiheessa ihan oma postauksensa.
Edit 4.1.2023 Varren pätkään on kasvanut noin sentin pituinen juuri.
Kuinka kauan siis meni juurien kasvuun? Päivitys muuttaa koko artikkelin ajan, joten vaikka 4.1. On sentti juurta, kauanko se siinä kohtaa oli pohjassa ollut?
Ihan tarkkaan en nyt muista, mutta muistelisin että juuria alkoi tulla viikossa/ parissa viikossa.
Kasvaako sulla mikään fluvalissa?
Ei oo mitään istutettuna siihen ja aika vähän olen juurrutellutkaan siinä, perliitti sopii mun hoitotavoille niin hyvin.
Miten tämän kanssa kävi?
Sen kanssa kävi hyvin, juuria ilmaantui ja istutin ja lähti kasvuun.