Huonekasvit

Huonekasvien hoito talvella

Talvella Suomessa on pimeää ja kasvit tarvitsevat valoa. Itsellä muilla paitsi eteläikkunalla olevilla kasveilla on talvella lisävalot, joita alan käyttää marraskuussa ja jatkan käyttöä helmikuulle. Lisävalon ei tarvitse olla mikään valonheitin, 10-20W riittää, kunhan valo ei ole liian kaukana kasveista. Itse käytän tavallisia 4000K päivänvalolamppuja, niiden edullisen hinnan takia. Toki voi ostaa ihan kasveille tarkoitetun lampun, mutta niissä on yleensä korkeampi hinta kuin tavallisissa lampuissa.

Jos kasveille ei laita lisävaloa talveksi, pitää kasvin hoidossa huomioida pari asiaa.

Ensinnäkin lannoitus kannattaa lopettaa keskitalvella ainakin joulukuun ja tammikuun ajaksi. Pohjoisikkunalla lannoituksen voi lopettaa marraskuun alussa, itä- ja länsi-ikkunalla marraskuun puolessa välissä ja eteläikkunalla marraskuun lopussa. Keväällä aloittaisin lannoituksen eteläikkunalla helmikuun alussa ja pohjoisikkunalla helmikuun loppupuolella. Lannoitteen sijasta kasveille voi antaa talvella noin joka toisella kastelulla merileväuutetta, joka parantaa kasvin elinvoimaisuutta ja talvenkestoa.

Koska talvella valoa on vähän, kasvien lehdet tulisi pitää puhtaana pölystä. Pölyinen kasvi pystyy hyödyntämään valoa huonosti. Lehdet saa putsattua pyyhkimällä kostealla liinalla, sumuttamalla kasvia runsaasti tai viemällä kasvi suihkuun. Suihkuun voi suoraan viedä kasvit, jotka on istutettu pohjareiälliseen ruukkuun. Umpi- tai altakasteluruukussa olevan kasvin ruukku pitää suojata huolellisesti esimerkiksi muovipussilla ennen suihkuun laittoa, jotta ruukku ei ala tulvia vedestä.

Kastelua pitää talvella yleensä vähentää. Kasvit kuluttavat pimeässä vähemmän vettä kuin runsaassa valossa saati auringonpaisteessa. Talvella kasvien kasvupohja kannattaa päästää kuivemmksi kasteluiden välissä kuin kesällä. Myös veden kerta-annosta voi vähentää. Aluslautaselle valuva liika vesi pitää kaataa pois vartti kastelun jälkeen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kuumana helottavan patterin vieressä olevaa kasvia voi joutua kastelemaan jopa useammin kuin kesällä.

Sanotaan, että kasveja kannattaa käännellä, jotta ne eivät kasva toispuoleisiksi. Talvella kuitenkin kääntelyä pitäisi vältellä, sillä lehtien ja oksien kääntäminen muuttuvaa valonsuuntaa kohti vie kasvilta paljon energiaa, jota kasvilla on pimeässä vähän jo muutenkin.

Jotkin kasvit saattavat reagoida valon vähenemiseen kuolettamalla kaikki tai lähes kaikki lehtensä talvella. Tällaisia ovat esimerkiksi Alocasiat, Caladiumit ja kolmiokäenkaali. Tällöin kastelu kannattaa vähentää ihan minimiin ja viedä ruukku jonnekin hämärään paikkaan pariksi kuukaudeksi. Keväällä kasvi nostetaan taas valoon, kastellaan ja kun kasvua on, lannoitetaan.

Ilman valoa jotkin kasvit voivat ränsistyä talven aikana. Tällaisia ovat esimerkiksi juorut ja värinokkonen. Näistä kasveista kannattaa ottaa alkutalvesta pistokkaita juurtumaan ja aloittaa niillä alusta keväällä, mikäli emokasvi on mennyt talven aikana rumaksi. Rähjääntyneen juorun tai värinokkosen voi myös keväällä leikata alas, jolloin kasvi lähtee valon lisääntyessä todennäköisesti uuteen kauniiseen kasvuun.

Asunnon ilmankosteus voi olla talvella todella alhaalla. Kasveille ja itselleen voi hankkia ilmankostuttimen kuivimpien kuukausien ajaksi. Ilmankostuttimen kanssa olisi hyvä käyttää ilmankosteusmittaria. Ilmankosteus talvella ei saisi asunnossa olla jatkuvasti yli 50%.

Kasvit ovat arkoja kylmälle. Talvella niitä ei kannata sijoittaa tuuletusikkunan tai ulko-oven viereen, sillä paleltuminen voi käydä toisilla kasveilla nopeastikin. Jos tuuletusikkunan viereen haluaa kasvin, kylmää kestävät paremmin esimerkiksi piikkityräkit ja piikkikaktukset. Itsellä ainakin alocasiat, neulavehka ja peikonlehti ovat ottaneet ulko-oven aukoilusta itseensä ja mustuttaneet lehtiään oven lähellä talvella ollessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: