Huonekasvit

Juurikirvat

Itselläni ei juurikirvoja ole vielä koskaan ollut huonekasveissa. Onneksi, sillä ne lisääntyvät nopeasti, leviävät helposti muihin kasveihin ja voivat olla työläitä hävittää. Juurikirvat muistuttavat tavallista lehtikirvaa, mutta elävät lehtien sijaan kasvupohjassa ja sen pinnalla. Joskus niitä voi nähdä myös kasvin varressa ja lehdillä, mutta pääsääntöisesti ne oleilevat kasvupohjassa.

Juurikirva voi olla vaalea, ruskea tai liki musta ja 1-3mm pitkä. Vartalo on pisaran mallinen ja raajat ovat lyhyemmät kuin lehtikirvalla. Aikuisella yksilöllä voi olla siivet. Kasvupohjaan ja sen pintaan saattaa muodostua vaha- /kalkkimaista eritettä, jota voi ensi katsomalta luulla homeeksi.

Juurikirvat saavat ravintonsa imemällä nesteitä kasvin juurista. Juuret vahingoittuvat ja kasvi alkaa oirehtia keltaisilla lehdillä. Jos tilanne jatkuu hoitamattomana, kasvi lopulta kuolee. Jos juurikirvoja löytyy, täytyy kaikki ainakin samassa huoneessa olleet kasvit myös käsitellä. Pitkälle edenneessä saastumisessa kasvi voi olla mahdoton enää pelastaa.

Helpointa on juurikirvojen ennaltaehkäisy. Kasvi ja kasvupohjan pinta kannattaa jo kaupassa tarkistaa ötököiden varalta ja jättää ötökkäinen kasvi ostamatta. Huomioithan, että yleensä tuholaiset asuvat lehdillä ja varsilla ja kasvupohjan ötökät ovat pääsääntöisesti vaarattomia, poikkeuksena kuitenkin juurikirvat. Uusi kasvi kannattaa ostamisen jälkeen laittaa muutaman viikon karanteeniin, eroon muista kasveista ja tarkastaa kasvi ötököiden osalta päivittäin. Lisäksi kasvin kasvupohja kannattaa vaihtaa, kun tuot kasvin kotiin. Usein kaupan kasvupohja on kovin vettäpidättävää, joten senkin takia kasvupohja on hyvä vaihtaa. Itse irrotan vanhan kasvupohjan vesiämpärissä juurakkoa vedessä huljuttelemalla.

Mikäli juurikirvoja löytyy, on toimissa pari vaihtoehtoa. Helpointa on pilkkoa kasvi pistokkaiksi ja heittää emokasvi multineen roskiin. Leikkauksen jälkeen liottaisin pistokkaita mäntysuopavedessä jonkin aikaa, jotta mahdolliset lehdillä seikkailevat yksilöt myös kuolevat. 10:en litraan vettä laitetaan 3dl nestemäistä mäntysuopaa. Käsittelyn voi uusia pariinkin otteeseen muutaman päivän välein.

Mikäli kasvia ei raaski pilkkoa, täytyy kasvin juurakko putsata kokonaan puhtaaksi saastuneesta kasvupohjasta. Tekisin sen vesiämpärissä, johon vaihtaisin veden useaan kertaan pesun aikana. Mikäli et halua käyttää myrkkyjä, lopuksi huuhtelisin juurakon +50°c juoksevassa vedessä ja upottaisin kasvin juurineen mäntysuopaveteen.

Yllä mainitut toimet eivät kuitenkaan välttämättä tapa kaikkia kirvoja ja niiden munia, joten suosittelen ennen uudelleenistutusta systeemistä myrkkyä, Substralin tuhohyönteissprayta. Koko juurakko ja kasvin lehdet käsitellään myrkyllä pariin otteeseen reilu viikon välein. Myrkky imeytyy kasvin solukkoon ja tekee kasvista myrkyllisen useaksi viikoksi. Substralin tuhohyönteissprayn vaikuttava ainesosa asetamipridi tehoaa kuulemma hyvin juurikirvoihin. Myös pistokkaita voi myrkyttää. Yleensä kasvit kestävät Substralia melko hyvin. Jos haluat olla varma kasvin myrkynkestävyydestä, sumuta myrkkyä ensin yhdelle lehdelle ja seuraa muutama päivä, reagoiko lehti myrkkyyn jollain tavalla.

Myrkyn kanssa toimiessa, pitää muistaa kumihanskat ja hengityssuojain. Myrkkyä ei saisi päästää viemäriin ja tila pitää tuulettaa hyvin myrkytyksen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *