Huonekasvit Kukkakaupat

Kasveja myymässä Viinikanpuiston kirppiksellä

Eilen 7.8.2022 Tampereella Viinikan-Nekalan Omakotiyhdistys ry järjesti Nekalassa suuren pihakirppistapahtuman, jonka yhteydessä Viinikanpuistossa järjestettiin myös puistokirppis. Lisäksi Nekalan siirtolapuutarhat osallistui Avoimet Puutarhat- tapahtumaan ja siellä pääsi tutustumaan useisiin siirtolapuutarhan pihoihin. Oli siis oikea supersunnuntai Nekala-Viinikassa.

Minulle oli taas kerääntynyt kaikenlaisia kasveja, joten päätin pakata niitä pari laatikollista autonperään ja mennä myymään ne puistokirppikselle. Lisäksi otin myytäväksi mukaan kirjoja ja kaikenlaista muuta tavaraa. Myyntipaikasta sai halutessaan maksaa 5€. Halusin kannattaa yhdistystä, joten maksoin tietenkin osallistumismaksun.

Puistokirppis alkoi kello 9 aamulla. Itse myöhästyin hieman aloituksesta, kun metsästin aamusella vaihtokolikoita pariltakin huoltoasemalta. Vaihtorahaa ei kuitenkaan löytynyt, joten olin lähes ilman vaihtokassaa liikenteessä. Ihmiset olivat kuitenkin varautuneet kolikoilla, joten asia ei muodostunutkaan ongelmaksi. Osa asiakkaista maksoi myös Mobile Payllä.

Autotallista kaivoin isännän kanssa kokoontaitettavan pöydän ja penkin. Lisäksi otin mukaan viltin, jonka asettelin pöydän alle ja sain näin lisätilaa myytäville tavaroille ja kasveille.

Mukaan lähti tällä kertaa melko tavallisia kasveja kuten rönsyliljoja, kiinanruusuja, värinokkosia ja kultaköynnöksiä. Kasvien hinnat olivat eurosta ylöspäin.

Ilma oli muuten hieno, mutta kova tuuli sai ilman tuntumaan kylmältä. Lähetinkin isännän hakemaan meille molemmille kotoa lisää vaatetta. Paikalle alkoi kuitenkin valua paljon ihmisiä heti aamusta. Myyjiä oli myös liikkeellä runsaasti.

Kova tuuli vaikeutti myös kasvien esillepanoa, kun ruukut tuppailivat kaatumaan. Jouduin laittamaan kasvien sekaan tueksi monenlaista esinettä ja sainkin lopulta kasvit suunnilleen pysymään pystyssä.

Kauppa kävi oikein mukavasti. Pääsin paljosta turhasta tavarasta eroon ja samoin myös ylimääräisiä kasveja uusiin koteihin runsaasti. Olin myymässä puistossa puoli kolmeen asti iltapäivällä ja päivän aikana tienasin yli satasen rahaakin! Kuvia puistokirppiksestä huomasin ottaa vain yhden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *