Onko asuntosi pieni ja haluaisit kasveja, mutta niille ei ole kunnolla tilaa? Vai olisiko kiva laittaa kasveja vessaan, jossa on yksi neliö pinta-alaa? Pienessäkin asunnossa on usein tilaa amppeleille, mutta vielä kätevämpää on hankkia pieniä kasveja, joita voi laittaa pieniinkin rakoihin tavaroiden välissä. Mikäli haaveilet kasviterraariosta, kannattaa sinnekin valita pienikasvuisia kasveja, jotta et joudu kokoajan latvomaan ja harventamaan terraarion kasveja.

Jotkut kasvit ovat pienikokoisia läpi elämänsä eikä niitä tarvitse pitää kurissa runsaalla latvomisella. Tälläisiä ovat esimerkiksi pitsilehdet ja pienimmät muorinkukat. Myös iso osa ilmakasveista, mehikasveista ja kaktuksista ovat pieniä ja hidaskasvuisia.

Yleensä kasvit ovat hankittaessa pieniä, mutta kasvavat ajan kanssa suuriksi, vaikka niitä kuinka latvoisi. Latvonta saa kasvin vain haaroittumaan ja jopa kasvamaan nopeammin. Tällaisia ovat mielestäni monet köynnösvehkat ja pylvästyräkki. Kasvit voivat myös tehdä ruukkuunsa sivuversoja, joista saa erottelemalla ihania pieniä huonekasvivauvoja.

Monet kasvit pysyvät kuitenkin aisoissa latvomisella. Tällaisia ovat esimerkiksi pilkkulehti ja punalehti. Myös ahkeralla jakamisella saa kasvit pidettyä pienenä. Tätä olen tehnyt esimerkiksi muulinkorvalle, jonka haluan pitää pienenä. Olen jakanut juurakon jopa kaksi kertaa vuodessa.

Keinoja kasvien pienenä pitämiseen on olemassa monia. Kuten sanottu, latvonta ja jakaminen ovat hyviä konsteja kasvin pienentämiseksi. Myös pohjoisikkunalla, ilman kasvivaloa kasvit kasvavat hitaammin kuin eteläikkunalla. Tosin kaikki kasvit eivät viihdy talvea pimeällä pohkoisikkunalla vaan voivat jopa kuolla. Mikäli kasvi varistelee lehtiään tai alkaa mädäntyä, se kannattaa siirtää valoisampaan paikkaan. Omista kasveista pohjoisikkunalla ovat viihtyneet orkideat, keihäsanoppi ja tuntomimosa. Kuten arvata saattaa, kasvua ei ole ollut koko talvena. Hämärässä olevia kasveja saa kastella vain harvoin, muuten ne helposti mädäntyvät.

Myös lannoitusta kannattaa rajoittaa, mikäli haluat pitää kasvin pienenä. Omille minikasveille annan erittäin mietoa Puutarhan Kesää ehkä joka neljännellä kastelulla keväästä kesään, talvella en lannoita. Myös veden kanssa kannattaa olla nuuka, jotta pieni kasvi ei huku kasvupohjaansa. Minikasvejani kastelenkin usein vain sumuttelemalla reilusti tai alakautta laittamalla vettä aluslautaselle.

Pieni kasvi pitää laittaa pieneen ruukkuun. Pienessä ruukussa kasvi jää usein pienemmäksi, kuin isossa ruukussa. Pienten kasvien hoidossa ikävintä onkin se, että niitä joutuu kastelemaan melko usein, koska pieni ruukku kuivuu nopeasti.

Mikäli olet laiska kastelija, hanki minikasveiksi kaktuksia ja mehikasveja. Muoviruukku kuivuu hitaammin kuin saviruukku, joten muoviruukulla saa hieman pidennettyä kasteluväliä.
