Huonekasvit Puutarha

Kesäkukkien talvetus ruukuissa sisätiloissa

Kesäkukkien talvettamisella säästää keväällä sievoisen summan rahaa, varsinkin jos ostat kesäkukkia paljon. Monet meillä kesäkukkina kasvatetuista kasveista ovat luonnollisessa elinympäristössään monivuotisia, joten niiden talvettamisen sisällä pitäisi onnistua melko helposti. Kasvit nostetaan lajikkeesta hieman riippuen talviteloille ennen, kuin ilma kylmenee pakkasen puolelle. Jotkut itsevarmat talvettajat ostavat syksyllä taimitarhoilta erittäin halpoja kesäkukkia ja talvettavat ne seuraavaa kesää varten ja säästävät näin paljon rahaa.

Myös siemeniä kasveista kannattaa kerätä ja istuttaa ne loppusyksystä tai seuraavana keväänä. Myös avomaalle kylvetyt kesäkukat voi nostaa maasta multapaakun kanssa ja talvettaa sisällä. Ihan minkä tahansa kesäkukan talvetusta voi kokeilla, mutta osasta on helpompi kerätä vain siemeniä ja kasvattaa keväällä kokonaan uusia kasveja.

Orvokeista kannattaa kerätä siemeniä. Itse heittelen siemeniä kesän mittaan pitkin pihaa ja orvokkeja nousee keväisin sieltä täältä. Orvokki kannattaa nostaa syksyllä esimerkiksi lasitetulle kuistille ja se jatkaa kukintaa pitkälle syksyyn, mikäli vain nypit vanhoja kukkia pois.

Talvettamiseen sopii viileä ja tarvittaessa valoisa tila (5°c- 10°c), jossa kasvit ovat suojassa suoralta auringonpaisteelta. Mitä kylmempi tila on, sitä pimeämpää kasveilla pitää olla. Mitä lämpimämpi tila, sitä enemmän kasveja pitää kastella. 5°c:ssa kasvia ei tarvitse kastella kuin pari kertaa talven aikana. Mikäli tilassa lämpö laskee pakkasen puolelle, kasvia ei kastella ollenkaan. Vesi vain jäätyy juurien ympärille ja kasvi helposti kuolee. Ilman kastelua ja lajista riippuen, kasvi saattaa selvitä pakkasesta huolimatta hengissä.

Tilaksi käy mikä tahansa paikka, missä lämpötila ei laske pakkasen puolelle ja missä on valoa. Kellari ja kasvivalo, lasiveranta, viileä ikkunallinen tai kasvivalollinen autotalli tai varasto, peruslämmöille jäävä kesämökki tai jopa jääkaappi soveltuvat kasvien talvisäilytykseen. Pääsääntö on, että pohjoisen kasvit tarvitsevat pimeän ja kylmän tilan, kun taas esimerkiksi Välimeren kasvit kaipaavat viileyttä ja hieman valoa. Käytännössä kuitenkin talvetuspaikkoja on rajoitetusti, joten voit joutua tekemään kompromisseja säilytysolosuhteiden suhteen. Se ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, etteikö talvetus onnistuisi, monet kasvit ovat yllättävän sitkeitä.

Mikäli viileää paikkaa ei ole, voi kasvin yrittää talvettaa kasvivalon alla huonekasvina, niin sanotusti ilman lepojaksoa. Tällöin kasvia kastellaan ja lannoitetaan normaalisti. Eteläisellä ikkunalaudallakin kasveja voi yrittää talven yli säilyttää. Kesäkukat tarvitsevat paljon valoa, joten ikkunalla kasvusta saattaa tulla talven aikana honteloa ja kasvi ränsistyy. Keväällä taas vaarana on paahde, joten kasveja pitää varjostaa esimerkiksi kaihtimilla keskipäivällä. Huonekasviksi hyvin kelpaavat esimerkiksi verenpisara, muratti, ahkeraliisa ja värinokkoset. Huonekasvina pidettynä kesäkukat pitävät runsaasta sumuttelusta.

Kosteassa tilassa, kuten kellarissa talvettamisessa, kasvien vaarana ovat homeet. Kaikki kuivuneet lehdet ja oksat kannattaa nyppiä pois sitä mukaa, kun lehtiä kuolee. Anna kuitenkin lehtien rauhassa kellastua, sillä kasvi ottaa niistä energiaa ja ravinteita varastoon varteen ja juuriin. Kasveja kannattaa käydä katsomassa parin viikoin välein talven aikana ja kosteassa tilassa kasveja ei tarvitse välttämättä kastella kovinkaan paljon. Kasvit kannattaa sijoitella kellariin ilmavasti.

Tänä talvena ajattelin kokeilla lobelian talvetusta. Leikkasin huonokuntoiseksi menneen kasvin lyhyemmäksi ja poistin kaikki kuolleet oksat. Kasvi jäi vielä ulos odottamaan sisäänpääsyä hetkeksi.

Lopputalvesta kasveista pitää metsästää mahdollisia tuholaisia, kuten kirvoja, punkkeja ja ripsiäisiä. Mikäli tuholaisia ilmaantuu, kasvin voi tuholaisesta ja niiden määrästä riippuen myrkyttää, suihkuttaa vedellä tai heittää bioastiaan. Kasvit kannattaa katsoa läpi tuholaisten varalta myös ennen talviteloille laittoa. Kovin pahasti saastunut kasvi kannattaa jättää talvettamatta. Jos tuholaisia on vähän, saattaa riittää saastuneiden osien poistaminen ja mäntysuopasuihku tai myrkky muutaman päivän välein kahden viikon ajan. Ole tarkkana, etteivät ötökät leviä kesäkukista huonekasveihisi. Jos sinulla on paljon viherkasveja, en toisi ötökkäistä kesäkukkaa sisälle ollenkaan.

Maalis- huhtikuussa kasveista leikataan kaikki kuollut kasvusto (Jalohortensiaa ei leikata, koska se kukkii vanhoista silmuista.) ja ne nostetaan valoisaan ja lämpimään paikkaan. Varo kuitenkin keskipäivän paahdetta. Kun ensimmäiset versojen alut lähtevät kasvuun, vaihda kasville mullat ja aloita kastelu. Lannoitetta kannattaa antaa muutaman viikon kuluttua mullan vaihdosta.

Toukokuussa kukat voi totutellen siirtää ulos. Kasvupaikalla ei saisi alkuun olla liian kylmä tai kuuma. Kevätaurinko saattaa nostaa esimerkiksi lasitetun parvekkeen tai terassin lämpötilaa liiaksi, ellei tilaa tuuleta ja yöllä lämpö voi taas laskea liian alhaiseksi. Alkuun kukat voi ottaa yöksi aina sisälle.

Talvetukseen sopivia kesäkukkia ja niiden parhaita talvetusolosuhteita:

  • verenpisara (valoisa ja viileä huone +5-10°c, tai huonekasvina runsaassa valossa ja lämmössä)
  • marketta (valoisa ja viileä huone, ei suoraan aurinkoon, +5-10°c)
  • pelargonit (valoisa ja viileä huone, +5-10°c)
  • ahkeraliisa (Talvetus huonekasvina runsaassa valossa)
  • mustasilmäsusanna (Talvetus huonekasvina onnistuu, mutta ränsistyy ilman lisävaloa)
  • annansilmä (Valoisa huone, noin +10°c)
  • verbenat (+5-10°c, hieman valoa)
  • jalohortensiat (+4- 8°c, hieman valoa)
  • lehtibegonia (Talvetus huonekasvina runsaaassa valossa tai viileässä ja valoisassa +5-10°c)
  • muratti (Talvetus huonekasvina runsaassa valossa tai viileässä ja hämärässä +5°c)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: