Huonekasvit

Luovuutta peliin ilmajuurrutuksessa

Ilmajuurrutus tarkoittaa sitä, että pistokas juurrutetaan ennen sen leikkaamista irti emokasvistaan. Näin pistokkaan voi istuttaa kasvupohjaan heti leikkaamisen jälkeen. Toisin sanoen pistokkaan selviämisprosentti nousee ja juurtumisprosessissa kestää yleensä vähemmän aikaa. Miten ilmajuurrutus sitten oikein tapahtuu? Yleisin konsti on puristella kosteasta rahkasammalesta pallo kasvin varressa olevien juurinystyröiden kohdalle. Sammalpallo kelmutetaan, jotta kosteus pysyy sammalessa ja pallo pysyy paikoillaan. Mikäli varressa ei ole juurinystyröitä, sammalpallo puristellaan aivan lehden varren kiinnityskohdan alapuolelle. Kostea sammal saa varteen kasvamaan juuria. Kun juuret ovat muutaman sentin mittaisia, pistokkaan voi leikata ja istuttaa. Tämän sortin ilmajuurrutus käy, jos kasvilla on tukeva varsi, joka ei taivu sammalen painosta.

Itselläni ei ollut sammalta eikä myöskään kelmua, joten päätin ryhtyä luovaksi.

Ensimmäiseksi hyödynsin pelkkää huoneenlämpöistä vettä. Muulinkorva Red Arrown pistokkaat ovat paljastuneet haasteelliseksi pitää hengissä. Lehdet kuihtuvat joka kerta ja jäljelle jäänyt tikku ei ala juurtua sitten millään. Kasvi on kasvattanut pari pidempää oksaa, jotka päätin yksinkertaisesti taivuttaa vesiastioihin, jotka laitoin kasvin viereen. Astioiksi valikoitui juomalasi ja kahvitassi. Varret ovat olleet vedessä viikon ja ainakaan vielä ei juurinystyröissä näy eloa.

Edit 10.5.2023 Juuria tuli nopeasti lasiin, reilussa parissa viikossa varsi juurtui leikkaus- ja istutuskuntoon. Tassi pääsi kuivahtamaan pari kertaa, mutta siinäkin oleva kasinosa juurtui.

Seuraavaksi laitoin pyöreään karkkirasiaan kerroksen multaa, jossa on hieman myös perliittiä. Muulinkorva Five Fingers of White on myöskin ollut vaikea juurrutettava. Pistokkaat vain yksinkertaisesti kuivuvat juurrutuksen aikana. Kasvi on kasvattanut pitkän rönsyn, jonka nyt kieputin karkkirasiaan mullan pinnalle. Peittelin juurinystyröiden kohdat kevyesti mullalla niin, että lehdet jäivät mullan pinnan yläpuolelle. Laitoin varren päälle pari simpukkaa painoksi, jotta varsi pysyy paikoillaan mullan alla. Kastelin mullan melko kosteaksi ja laitoin karkkirasian kirkkaan muovipussin sisään. Rönsy on loikoillut karkkipurkissa toista viikkoa ja yhteen kohtaan on jo kasvanut juuri.

Edit 10.5.2023 Muutamasta kohtaa on lähtenyt juuret kasvamaan kasvupohjan sekaan neljässä viikossa.

Kolmantena kokeilin kookos-perliitti-hydrosora-kaarna-sekoitusta minigrip- pussin sisällä. Leikkasin pussin toisen kyljen auki saksilla. Leikkasin myös pohjan ja toisen sivun auki puoleen väliin. Täytin pussin ehjän nurkan kostealla kasvupohjalla ja laitoin pussin nukkaköynnösvehkan varren ympärille ja suljin pussin avatut osat nitojalla. Tämä konsti on melko työläs toteuttaa. Pussia ei myöskään saanut nitojalla ilmatiiviiksi, joten kasvupohjaa pussissa pitää kastella kerran pari viikossa. Pussi on ollut paikoillaan parisen viikkoa, eikä äkkikatsomalla juuria ole kasvanut. Koska pussi on kiinnitetty niiteillä, on juurtumistilanteen tarkastaminen hieman vaikeaa. Ensi kerralla käytän ehkä nitojan tilalta maalarinteippiä.

Minigrip-pussin kanssa painiessa aloin miettiä helpompaa konstia ilmajuurrutukseen. Mietin, mikä pysyisi kasvin varren ympärillä, mihin olisi helppo laittaa kasvupohjaa ja mistä olisi helppo tarkastaa juurtumistilanne. Aikana pähkäiltyäni, päädyin jugurttipurkkiin ja johonkin ohutta muovia olevaan kippoon, jonka löysin kaapista. Leikkasin jugurttipurkin matalammaksi ja sitten leikkasin molemmista purnukoista kyljen ja pohjan keskiosaan asti halki. Tein pohjan keskiosaan kasvin varren ja tukikepin kokoisen reijän. Sitten yksinkertaisesti asettelin astiat köynnösvehka Florida Greenin varren ympärille juurinystyröiden kohdalle ja laitoin purkkeihin hieman kosteaa kasvupohjaa. Kannen olisi voinut askarrella foliosta, jotta kosteus ei katoa purkista. Teippasin purkin leikatun kyljen ja pohjan maalarinteipillä, jotta purkki ja kasvupohja pysyvät paikoillaan. Tarvittaessa olisi voinut pyöräyttää purkin alle muutaman kierroksen jotain narua, jotta purkit pysyisivät paikoillaan valumatta. Itse sain omani pysymään paikoillaan ilman naruakin. Purkin kasvupohjaa kaivelemalla näkee helposti, onko juuria kasvanut. Vajaassa viikossa juurinystyröissä ei vielä ole kasvua.

Edit 10.5.2023 Toisesta kiposta kasvoi juuri ulos purkin pohja-aukosta kahden viikon juurruttamisen jälkeen. Toiseenkin kippoon oli juuria tullut, mutta hieman maltillisemmin.

Philodendron Ring of Fire on mielestäni maailman hitain juurtuja. Päätinkin nyt ilmajuurruttaa kasvin, josko se olisi hieman nopeampi konsti saada kasvi juurtumaan. Ring of Fire kasvaa todella tiiviisti ja lehtien välissä on vain reilu sentin verran vartta. Mietin, miten varren ympärille saisi kasvupohjaa, kun lehtien varret vaikeuttavat muovitusta. Koska kasvin varsi on jäänyt tukematta ylöspäin, se kasvaa lähes vaakasuorassa. Päätin askarrella foliosta kaukalon/ kipon, jonka asettelin varren alle. Laitoin kaukaloon kosteaa kookos-perliitti-kaarna-hydrosoraseosta niin, että varsi lepäsi osittain kasvupohjan päällä. Tätä viritelmää pitää kastella melko usein, sillä en laittanut kasvupohjan päälle mitään muovia tiellä olevien lehtivarsien takia. Kaukalo on ollut paikoillaan vasta muutaman päivän, joten juuria ei vielä ole kasvanut.

Edit 10.5.2023 Kahdessa jo puolessa viikossa juuria oli alkanut kasvaa ympäri vartta.

Nyt jään vain odottelemaan juurien kasvua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: