Käytännössä huonekasvin taantuminen on sitä, että jokin haluttu ominaisuus kasvissa katoaa. Esimerkiksi lehtien muoto tai väritys muuttuu ei halutun laiseksi ja kasvi on erilainen kuin emokasvi.
Monet ns. värivirheet kasvissa ovat geenimutaatioiden aiheuttamia. Mutaatio ei välttämättä kuitenkaan ole pysyvä, vaan kasvi alkaa tehdä vihreitä lehtiä ja sanotaan, että kasvi taantuu. Kerrotaan, että runsas valo auttaa värivirheiden säilyttämisessä. Tämä kuulostaa loogiselta, sillä kasvi yhteyttää vain vihreillä kasvin osilla. Kun valoa on vähän, tulee kasville luontainen tarve tehdä lisää lehtivihreää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että värivirheelliset lehden osat ovat usein herkempiä auringonpolttamille kuin vihreät lehdet.

Monet kasvit ovat kahden eri kasvin risteytymiä. Tällöin esimerkiksi väritystä määräävät geenit tulevat kahdelta erilaiselta kasvilta. Risteymän ominaisuudet voivat muuttua kuitenkin seuraavissa sukupolvissa, kun resessiiviset geenit väistyvät dominoivien tieltä. Silloin haluttu värimuunnos ei ole välttämättä pysyvä.
Kirjavilla kasveilla, kuten variegata peikonlehdellä on usein myös kirjava varsi. Mikäli varsi kasvaa vihreäksi, ovat siitä kasvavat lehdetkin vihreitä. Tällöin kasvi pitää latvoa sellaisesta kohdasta, missä varsi on vielä kirjava. Kaikkien kasvien värivirhe ei näy varressa. Tällainen kasvi on esimerkiksi köynnösvehka Pink Princess. Mikäli tämä kasvi taantuu, pitää latvonta tehdä viimeisen vaaleanpunaista sisältävän lehden yläpuolelta.

