Vehkakasvien heimoon kuuluu 170 sukua ja 3700 lajia. Monet vehkakasvit ovat erittäin suosittuja ja trendikkäitä huonekasveja. Luonnossa vehkakasvit yleensä kasvavat sademetsissä. Niinpä ne rakastavat kosteaa huoneilmaa. Monet niistä tottuvat melko hyvin kuivaankin huoneilmaan, mutta jotkin lajit hyötyvät esimerkiksi kasvikaapista tai terraariosta, jossa on kosteampaa. Kosteutta voi myös lisätä kasveja sumuttelemalla, ilmankostuttimella, vesiastioilla kasvien luona tai laittamalla kasvit ryhmiin. Liian kuivassa ilmassa kasvilla voi olla vaikeuksia avata lehtirulliaan tai kasvi voi kuivattaa lehtiään.
Suosituimpia vehkoja huonekasveina ovat kultaköynnös, hopeaköynnös, peikonlehti, laikkuvehka, kirjovehka, viirivehka, palmuvehka, neulavehka, soikkovehka, alocasia, köynnösvehka, muulinkorva, anthurium, colocasia eli taaro ja caladium eli kirjolehti. Melkein kaikista näistä löytyy paljon eri lajikkeita.
Vehkakasvit tunnistaa yleensä samankaltaisesta kukinnosta. Joskus värikkäänkin suojuslehden sisällä on puikulamainen pötkyläkukinto, jonka pituus ja paksuus vaihtelee eri lajeilla. Usein kukka on kuitenkin melko vaatimaton. Kukat vievät kasvilta jonkin verran kasvuvoimaa, joten jos kukka on onnettoman näköinen, sen voi leikata pois. Kauneimmat kukat löytyvät mielestäni flamingonkukalta, jonka kukan suojalehti on yleensä kirkkaan värinen. Toiset vehkat kukkivat usein (Laikkuvehka) ja toiset taas erittäin harvoin (Kultaköynnös). Yleensä kukka on pitkäikäinen.
Vehkakasvi voi kasvaa pensasmaisesti tai köynnöstäen. Ne voivat kasvaa maassa, vedessä tai puiden oksilla. Toiset talvehtivat mukuloina (Caladium), mutta yleensä vehkat ovat ikivihreitä. Kasveja voi lisätä lajista riippuen mukuloista (Alocasia), sivuversoista (Muulinkorva), siemenistä (Anthurium) tai pistokkaista (Köynnösvehka).
Omat vehkakasvini olen istuttanut mullattomaan kasvupohjaan, johon tulee kookosta kolmasosa tai puolet ja loput perliittiä, kaarnaa ja hydrosoraa. Multaakin voi tietenkin käyttää, mutta senkin sekaan sekoittaisin kuihkeuttajia ainakin puolet. Vehkat viihtyvät yleensä hieman happamassa maassa ja kaarna on hieman hapanta, joten sen käyttöä suosittelen kasvupohjassa vehkoille. Perliitti ja hydrosora tekevät kasvupohjasta ilmavamman.
Olen päästänyt vehkakasveilla kasvupohjan kevyesti kuivumaan kasteluiden välissä. Monet vehkat riiputtavat janoisena lehtiään (Viirivehka), mutta tokenevat yleensä nopeasti saadessaan vettä. Varsinkin talvella ilman lisävaloa useat vehkat ovat herkkiä liikakastelulle. Yleensä kasvi tokenee paremmin hetkellisestä kuivuudesta kuin liiasta märkyydestä. Liikakasteltu vehka kellastuttaa alimpia lehtiään tai lehtiin voi ilmaantua keltaisia ruskeareunaisia laikkuja.
Useat vehkat elävät maassa muiden kasvien alla (Kirjovehka), joten ne tulevat toimeen kevyelläkin valolla. Lehdet kuitenkin kasvavat suuremmiksi ja kasvu on nopeampaa hyvässä valossa. Eteläikkuna kesällä voi olla monille vehkoille liian kuuma paikka, useimmille suosittelen itä- tai länsi-ikkunaa. Kasvit hyötyvät talvella lisävalosta, mutta useimmat selviävät talvesta ilmankin (Palmuvehka, kultaköynnös). Liian pimeässä kasvi voi alkaa kuolettaa maanpäällisiä osiaan (Alocasia), mutta alkaa uuden kasvun päästessään takaisin valoon.
Lannoittanut olen vehkojani helmikuulta marraskuulle joka toisella kastelulla. Mikäli kasvi on kasvivalon alla, jatkan mietoa lannoitusta myös talvella. Monet köynnöstävät vehkakasvit (Peikonlehti, köynnösvehka) kannattaa laittaa kasvamaan tukea pitkin ylöspäin, mikä on niiden luontainen kasvutapa. Näin kasvi alkaa kasvattaa suurempia lehtiä.
Useat vehkakasvit ovat kylmänarkoja. Niitä ei kannatakaan talvella pitää tuuletusikkunan tai ulko-oven vieressä. Paleltunut kasvi mustuu lehdistään tai menee pehmeäksi ja veltoksi. Myös liika aurinko tai liian lähellä oleva valaisin voi mustuttaa, haalistaa tai kuivata kasvin lehdet.