Huonekasvit

Samettimaijan juurien tarkastus ja jakaminen

Samettimaijan kanssa tie on ollut kivinen ja kasvi ei oikein koskaan ole näyttänyt tyytyväiseltä hoidossani. Lehdet kuivuvat, jos kastelen liian harvoin tai niihin tulee keltareunaisia läikkiä, mikä viittaa liikakasteluun. Kasvi tarvitsisi tasaisen kastelun, mikä tuottaa minulle ilmeisesti hieman vaikeuksia. Huoneilmamme ei ole kovin kuivaa ja olen pitänyt kasvia myös kokeeksi kasviteltassa, eikä kasvin ulkonäkö ole parantunut sielläkään, joten kuiva huoneilma tuskin on syypää kasvin rujoon ulkonäköön.

Päätin tarkastaa kasvin juurien kunnon. Kastelin kasvin illalla kevyesti, jotta se olisi aamulla nesteytetty, kun nostin sen ulos ruukusta. Oletus oli, että juuristo olisi huonossa jamassa, mutta kun irroitin kasvin ruukustansa, juuristo näytti terveeltä ja kokoakin juurissa oli ihan kivasti. Kun kerran olin kaivanut kasvin ulos ruukusta, päätin samalla jakaa kasvin kolmeen jakopalaan. Palat irtoutuivat melko helposti ja juuretkin sain irti toisistaan melko pienellä vaivalla varovasti repien.

Ruukkujen pohjalle laitoin reikien tukkeeksi pyöreäksi leikatun palan hyttysverkkoa, jotta kasvupohja ei livahda ulos ruukusta reikien kautta. Valitsin pienehköt ruukut, joissa kasvupohja kuivuu nopeammin kuin isossa ruukussa. Näin yritän välttää liikakastelun jatkossa..

Laitoin samettimaijoille mullattoman seoksen, johon laitoin vajaa puolet kookosta, noin kolmasosan perliittiä ja loput kaarnaa ja hydrosoraa. Maija pitää happamasta kasvupohjasta, joten kaarna on hyvä lisä, sillä se happamoittaa hieman kasvualustaa. Maijat eivät pidä kovin kalkkisesta vedestä, mutta se tuskin on syypää kasvin huonovointisuuteen, sillä vetemme ei ollut kovin emäksistä, kun mittasin sen pH:n joskus puolisen vuotta sitten, kun sain käsiini pH- liuskoja.

Kasvien uudelleenistutuksen jälkeen lisäsin kasvupohjan pintaan ensilannoitteeksi matokakkaa. Annan kasveille alkuun vain pelkkää vettä ja varovaisen lannoituksen aloitan parin viikon päästä, kun kasvit ovat kotiutuneet ruukkuihinsa. Kasvi on keinovalon alla, mutta ikkunallakin olevan kasvin lannoitus voi alkaa helmikuun lopussa, kun päivä pitenee.

Istutuksen jälkeen kastelin kasvit ja ne pääsivät kasviteltan kosteaan ja lämpimään ilmastoon toipumaan jaosta. Koska kasveja on nyt kolme, on minulla suurempi todennäköisyys saada edes jokin niistä viihtymään hieman paremmin kuin tähän asti.

(3) Kommentit

  1. Maija says:

    Anna mennä vaan! En ole edes kummemmin putsaillut juuria, enimmät multakököt vain pois ja hyvin toimii. Kasvattavat tosi äkkiä juuret astian pohjalle asti, mutta oman kokemuksen mukaan ne eivät helposti mätäne vaikka menisi useampi kuukausikin tsekkailematta ruukun juuristatäyttymistilannetta. Matit sen sijaan ottavat heti nokkiinsa jos juuret joutuvat seisomaan vedessä.

  2. Maija says:

    Suosittelen kovasti semihydroa maijoille! Omieni kanssa ei ole ollut mitään ongelmia sen jälkeen, kun siirsin ne semihydroon.

    1. Hanna says:

      Juu, olen miettinyt tuota. En ole vain uskaltanut. Ehkä nyt uskallan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: