Rivitalopihamme perälle oli edellinen omistaja istuttanut ”tuijan” (puu paljastui itseasiassa marjakuuseksi). Tuijottelin yksinään seisovaa puuta ja suunnittelin jo sen kaatamista. Muutama vuosi sitten päätin antaa sille kuitenkin vielä mahdollisuuden muotoleikkauksen myötä. Tarkoitus oli tehdä puusta jotenkin hauskan näköinen. Paras aika havupuun leikkaamiseen on maalis-huhtikuu, omani leikkasin uhkarohkeasti keskellä kesää. Muotoleikkasin puuta kahtena kesänä, ettei se kävisi puulle liian raskaaksi. Olen kutsunut aikaansaannostani bonsaiksi, vaikka oikea bonsaipuu kasvaakin aina ruukussa.
Puussa oli kaksi runkoa, joista toisen katkaisin reilu puolen metrin korkeudelta ja toisen noin puolentoista metrin korkeudelta. Sen jälkeen leikkasin tyynen viileästi oksia irti rungosta. Jätin rykelmän samaan suuntaan kasvavia oksia kolmeen kohtaan. Valitettavasti yhden rykelmän oksat kuivuivat edelliskeväänä ja jouduin leikkaamaan ne pois. Nyt kasvatan puuhun kolmatta oksaa, joka on hyvin lähtenyt kasvamaan tänä keväänä. Oksien lopullisen siistimisleikkauksen tein vasta seuraavana keväänä, jottei puu vallan pelästyisi suurta karsimista.
Juurakkoa aloin kaivaa esiin kolmantena ja neljäntenä vuonna. Puun kuortakin kuorin puun juuresta. Olin aivan varma, että raukkaparka ottaisi moisesta nokkiinsa, mutta hyvin se on porskuttanut eteenpäin kuorimisesta huolimatta. Asettelin myös yhden kiven juurakon alle. Kitken muutaman kerran kesässä puun alla olevan maan. Tänä vuonna ajattelin kasvattaa sammalta puun juurelle. Se onnistuu sekoittamalla piimää ja sammalta ja levittämällä seos puun juurelle.
Nyt siistin vuosittain ylös- ja alaspäin kasvavat oksat ja väärästä paikasta runkoa kasvavat versot. Leveys- ja pituussuunnassa olen antanut oksien kasvaa pituutta. Lannoitan puuta havu-rodolannoitteella keväisin. Syyslannoketta en ole laittanut ja puu tuntuu viihtyvän paikallaan. Kaivan myös joka kesä juurakkoa lisää esiin, vähän kerrallaan. Keväällä olen aurinkoisina päivinä kastellut puun, suojaverkkoa auringon varalle en ole jaksanut virittää. Kovin kummoista hoitoa puu ei siis muotoleikkauksen jälkeen tarvitse. Vaarana tietenkin on, että puu kuolee moisesta käsittelystä. Siksi leikkaus kannattaa tehdä parina vuonna, jotta et leikkaa puuta kuoliaaksi.
Ihana! Taxus, eli marjakuusihan se on.
Onkohan tuo kuitenkin jokin Hemlokki tai marjakuusi🤔
Tämä on mielestäni marjakuusi. Kestää voimakastakin leikkausta, eli sopii hyvin muotoiltavaksi 😃
Voi olla marjakuusikin, kun en niin tarkkaan ole edes tutkinut, kun suorilta vaan ajattelin , että tuija.