Jos kaatokäsi on liian höveli ja antaa kasveille usein liikaa vettä, kannattaa tehdä muutama toimenpide. Liikakastelijan on järkevää käyttää kasveilla rouheaa, nopeasti kuivuvaa kasvupohjaa. Liian suuria ruukkuja kannattaa myös vältellä. Myös saviruukku on parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi muoviruukku, sillä saviruukku hengittää ja kasvupohja kuivuu siinä nopeammin. Kun kastelee paljon, pitää valoakin tarjota paljon. Kasvivalot talvella ovat ehkä paras suoja liikakastelua vastaan. Näiden toimien lisäksi, voi kasvielämää helpottaa juopoilla kasveilla, joita saa kastella usein. Yleensä paljon vettä kuluttavalla kasvilla on paljon haihduttavaa lehtipintaa. Tuuheuden lisäksi vedenkulutukseen vaikuttaa myös kasvin koko. Iso kasvi kuluttaa vettä enemmän kuin pieni kasvi.
Itselläni vettä paljon kuluttavia kasveja on muutamia:
- Kiinanruusuni on vedenkulutuksen ykkönen. Hellepäivinä kasvi saattaa kiskoa litrankin vettä päivässä.
- Värinokkoset kuluttavat paljon vettä varsinkin, jos ne kasvavat suuriksi.
- Samettilehti nuupahtaa heti pahaenteisesti, kun vettä ei ole saatavilla. Yleensä kasvi nostaa latvat jälleen pystyyn kastelun jälkeen, mutta oikein kuivaksi jäätyään, varret saattavat kastelusta huolimatta jäädä mutkalle.
- Punalehdet ja keltapunalehti yleensä nousevat nopeasti takaisin pystyyn, vaikka ne olisivat nuupahtaneet veden puutteesta. Lehtien kärjet kuivuvat myös helposti, jos kuivuus kestää yhtään pidempään.
- Begoniat kuivattavat helposti lehtiään, jos ruukussa ei ole kosteutta.
- Kahvipensas on myös melkoinen juoppo ja kuivattaa lehtiään nopeasti ilman vettä.
- Pronssilehti on kasvi, jonka vedentarve tuntuu olevan melkoinen. Tämäkin kasvi tekee lehdistään kuivia ja rapeita, jollei vettä ole saatavilla.
- Juorut kuivuvat nopeasti yleensä juuresta alkaen, mikäli kastelu pääsee unohtumaan.
- Neulavehkani on melko iso, joten vettäkin kuluu melko runsaasti.

