Hulluna- blogi on yksi Suomen luetuimmista huonekasveihin keskittyneistä blogeista. Blogi on perustettu keväällä 2020 ja on saavuttanut neljässä vuodessa suuren suosion. Blogin kirjoittaja olen minä, 47- vuotias Hanna Järvenpää Tampereelta. Blogin kirjoitukset ovat esimerkiksi kasvi- tai tavaraesittelyjä sekä tietopuoleisia artikkeleita huonekasveista, tuholaisista, lannoitteista, kukkakaupoista ja kasvien hoidosta. Kesällä blogi kurkkii myös silloin tällöin puutarhan puolelle.

Hulluna-blogi on tehnyt kaupallista yhteistyötä esimerkiksi Tmi Kasvikuplan, Blokgarden Oy:n ja Vplux Oy:n kanssa. Kyseisille yrityksille olen tehnyt tuotetestausta ja esitellyt heidän tuotteitaan blogissa, Facebookissa ja Instagramissa. Yritykset jakavat arvoni, joten niitä on ilo edustaa ylpeydellä nyt ja jatkossa. Jokainen kaupallinen yhteistyö ja sen sisältö sovitaan tapauskohtaisesti tilanteeseen parhaiten sopivalla tavalla.
Yhteystiedot: hanna@hulluna.fi