Eläimellä elinkaari tarkoittaa elämänvaiheita syntymästä kuolemaan. Ripsiäinen on hyönteinen ja sen elinkaareen kuuluvat munavaihe, toukkavaihe 1, toukkavaihe 2, esikotelovaihe, kotelovaihe ja aikuisuusvaihe. Yleisimmin ripsiäisen elinkaari kestää 2-4 viikkoa, mutta ripsiäisnaaras voi elää jopa 8 viikkoa. Elinkaaren pituus riippuu ripsiäislajikkeesta, ravinnosta, lämpötilasta ja ilmankosteudesta. Mitä lähempänä ollaan 28°c lämpöä, sitä tehokkaammin ripsiäiset lisääntyvät ja sitä nopeammin ne kehittyvät munasta aikuiseksi. Ripsiäisnaaras voi munia elämänsä aikana jopa 350 munaa ja ne lisääntyvät sekä suvuttomasti että suvullisesti. Eli kyseessä on melko tehokas lisääntyjä. Ripsiäiset kuuluvat Thysanoptera-lahkoon, johon kuuluu yli 5000 tunnettua lajia. Kaikki näistä eivät ole kuitenkaan tuholaisia.
Ripsiäisen munavaihe kestää yleisimmin 2-4 vuorokautta. Naaras munii munat kasvisolukkoon, jossa ne ovat suojassa pedoilta, tuholaismyrkyiltä ja muilta uhilta. Munat ovat pieniä ja pavun mallisia. Vaikka ne eivät olisi suojassa kasvisolukossa, niitä olisi melko mahdotonta havaita paljaalla silmällä. Naaras voi munia lehtien ala- ja yläpinnoille, kukintoihin, lehtivarteen tai ihan varteenkin. Solukkoon munitut munat ovat suojassa tuholaismyrkyiltä, Siksi myrkytykseen suositellaan systeemistä myrkkyä, joka imeytyy kasviin tehden siitä tuholaisille myrkyllisen pariksi kuukaudeksi. Näin munien kehityttyä toukiksi, ne kuolevat kasvin sisällä olevaan myrkkyyn aloittaessaan ruokailun.
Munista kehittyy toukkia, joilla on kaksi kehitysvaihetta. Ensimmäisen kehitysvaiheen toukka on pienempi ja näitä voi olla erittäin vaikea havaita ilman suurennuslasia. Toisen kehitysvaiheen toukka on suurempi, mittaa on lajista riippuen noin millin verran. Väriltään toukat ovat vaaleankeltaisia tai valkoisia. Toukat saattavat olla paikallaan, mutta niitä tökätessä, ne yleensä lähtevät luikertelemaan. Toukat viihtyvät erittäin hyvin lehtirullissa, suojalehtien alla, lehtien poimuissa ja lehtisuonien syvänteissä. Nuoret lehdet ovat niiden suosiossa. Toukkavaiheet kestävät huoneenlämmössä 3-6 vuorokautta. Viileässä toukkien kehittyminen kestää kauemmin.
Toukkavaiheen jälkeen ripsiäisellä on esikotelo- ja kotelovaihe. Ripsiäislajista riippuen kotelovaiheet usein kehittyvät kasvupohjassa, jonne toukat tiputtautuvat ennen koteloitumistaan. Kotelot voivat kehittyä myös lehtien alapinnoilla. Tämä asia unohtuu usein ripsiäistorjunnoissa huonekasveilla: myös kasvupohjan pintaan pitää sumuttaa myrkkyä. Kotelovaiheet kestävät huoneenlämmössä yhteensä 3-7 vuorokautta.
Kotelosta kuoriutuu aikuinen ripsiäinen, joka alkaa munia yleensä noin kolmen vuorokauden ikäisenä. Aikuinen ripsiäinen on ruuasta, lajista ja sukupuolesta riippuen ruskea, valkoinen, musta, raidallinen tai vaalean läpikuultava. Aikuisilla ripsiäisillä on ohuet siivet, mutta sen lentokyky ei ole yleensä kummoinen. Ne kuitenkin matkustavat tehokkaasti uusille asuinsijoille ilmavirtojen mukana.

