Huonekasvit

Villakilpikirvat

Näiltä tuholaisilta olinkin säästynyt jo pitkään, kunnes eilen aloin tutkia reilu viikko sitten ostamaani begoniaa hieman tarkemmin. Useammassa lehdessä, lehden ja varren yhtymiskohdissa, nökötti valkoinen muutaman millimetrin pituinen pumpulimöykky. Villakilpikirvat olivat vallanneet kasvin.

Harmitti ihan vietävästi, sillä en ollut kaupassa katsonut kasvia tarpeeksi tarkkaan. Olin säilyttänyt sitä onneksi karanteenihuoneessa. Karanteenihuoneessa oli kuitenkin muitakin kasveja, jotka tulivat begonian kanssa samoihin aikoihin taloon. Mukana on pari arvokkaampaakin kasvia, joten niiden myrkyttely ei kovinkaan paljoa innosta, sillä pelkään niiden ottavan myrkystä itseensä.

Saastunut begonia löysi heti tiensä bioroskikseen, sillä se ei ollut kovin kallis ostettaessa. Kävin kaikki karanteenihuoneen kasvit läpi silmämääräisesti, mutta lisää villakilpikirvoja tai niiden toukkia ei näkynyt. Erottelin kasvit ympäri huonetta niin, että ne eivät kosketa toisiaan. Tällä toivottavasti saan estettyä toukkien ryömimisen kasvista toiseen. Onneksi vain yksi toukkavaihe on liikkuva, muuten villakilpikirvat nököttävät lähes paikoillaan. Näinollen ne eivät ehkä ole päässeet leviämään muihin kasveihin. (Ehkä turhaa toiveajattelua 😀 ) Karanteeni kuitenkin jatkuu karanteenihuoneen kasveilla ainakin kuukauden, sillä villakilpikirvan kehittyminen munasta aikuiseksi kestää viikkoja.

Vain naaraat ovat kasveille vahingollisia. Ne imevät kasvista nesteitä, erittävät kasviin myrkkyjä ja levittävät kasvitauteja. Villakilpikirvat voivat lisääntyä neitseellisesti, joten uroksia ei välttämättä tarvita munimiseen. Yleensä villakilpikirvat munivat kilpensä suojaan ja erittävät ympärilleen valkoista ”harsoa” itsensä ja munien suojaksi. Ensimmäinen toukkavaihe on yleensä se, joka liikkuu ja valtaa vieruskasvit. Seuraavat toukkavaiheet eivät yleensä liiku. Toukat ovat vaaleita soikioita. Jotkin villakilpikirva- lajit leviävät ja elävät kasvien juurakossa. Myös toukat ja munat voivat tippua kasvualustaan. Siksi onkin häädön lopussa tärkeää puhdistaa juurakko paljaaksi ja vaihtaa kasvin kasvupohja puhtaaseen ennen kasvin tuontia pois karanteenihuoneesta.

Sumutin karanteenihuoneen kasvit kaapista löytyneellä Raid Moniteholla ja suljin karanteenihuoneen oven muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen kävin ostamassa Neudorffin Spruzit – pyretriiniä Bauhausista. Pyretriini on luonnonmukainen torjuntaaine, jota saa käyttää myös luomuviljelyssä. Sen pitäisi tehota villakilpikirvoihin hyvin. Pyretriiniä ajattelin kasveille laittaa kaksi kertaa viikossa vähintään neljän viikon ajan. Kilpikirvoja voi torjua myös amerikanleppäpirkoilla, mutta sisällä pörräävät ja naamaan kopsahtelevat leppikset eivät kuulosta kovin mukavilta. 😀 Puutarhasta olen saanut amerikanleppäkertuilla kilpikirvat lähes kokonaan katoamaan. Leppäkerttuja myy Biotus Oy.

Toiset upottavat saastuneen kasvin esimerkiksi mäntysuopaveteen tai kuumaan (49°c) veteen. Upotus pitää myös toistaa useamman kerran, mutta toimii ilmeisesti hyvin. Itse en tätä konstia lähtenyt yrittämään. Kilpikirvoja voi myös tappaa esimerkiksi kynsilakanpoistoaineeseen tai viinaan kastetulla topsy-puikolla. Kirjoitan tänne myöhemmin mahdollisesta onnistumisestani näiden öttiäisten kanssa.

Edit: 3 Viikkoa myrkytyksen aloittamisesta kasveista ei ole löytynyt mitään eläimistöä. Ajattelin lopettaa myrkytyksen, sillä kasvit näyttävät hyvinvoivilta ja kuutisen myrkytyskertaa ovat tehneet ehkä selvää kaikista mönkijöistä. Kasvit jäävät kuitenkin vielä karanteeniin ainakin viikoksi.

Saatat olla kiinnostunut:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: