Kirjojuoru Pink Paradise kasvoi ja voi hyvin, kunnes laitoin sen olohuoneessa seinähyllylle. Hylly on niin korkealla, että siellä olevien kasvien kastelun takia joutuu kiipeämään sohvan käsinojalle. Minun elämässä se tarkoittaa sitä, että hyllyn kasvien kastelu tuppaa unohtumaan. En tiedä, miksi näin käy, alitajuinen laiskuuus kiipeämisen suhteenko laittaa kasvin ylhäällä unholaan.

Sen lisäksi, että kirjojuoru on unohtunut kastella, on se ollut melko pienessä ruukussa, joka oli täynnä juuria. Niinpä kasvupohja on kuivunut nopeasti ja juoru reppana on ollut vähän väliä superjanoinen. Kasvi olikin kuivattanut paljon lehtiä, varsinkin varsien tyvestä ja näytti kovin rumalta. Latvat olivat kuitenkin melko hyvässä kunnossa, joten otin kasvista ensin läjän latvapistokkaita. Laitoin pistokkaat juurtumaan ihan vesilasiin. Yleensä juoru alkaa juurtua erittäin nopeasti.

Latvonnan jälkeen leikkasin puhtailla saksilla kaikki kuivalehtiset varret 5-15cm korkeudelta poikki. Kun sain kasvin leikattua, oli se kätevä siirtää samalla isompaan ruukkuun. Näin juuret saivat lisää tilaa ja jatkossa kasteluväli hieman pitenisi. Laitoin kirjojuorulle kasvupohjan, johon pistin 70% hienoa kookoskuitua ja 30% perliittiä ja hydrosoraa ja pikkuisen kaarnaa. Laitoin kookoskuitua paljon, sillä se pidättää hyvin vettä ja näin saan kasteluväliä vieläkin pidemmäksi. Nyt kun varret on leikattu, on juoru herkkä liikakastelulle, koska sillä ei ole haihduttavia lehtiä. Kastelenkin sitä varoen.
Nyt toivon, että kirjojuoru pärjää paremmin näiden toimenpiteiden jälkeen hyllyllään. Mikäli oireilu jatkuu, pitää se siirtää jonnekin muualle, missä sitä tulee kasteltua useammin. Valona kasvilla oli 15,5W Airam, mutta vaihdoin sen hieman tehokkaampaan Airamin Superluxiin. Näin juoru saa paremmin valoa, eikä kasvu jäisi niin hinteläksi. Toivottavasti lisääntynyt valo saa juorun nopeasti uuteen kasvuun. Mikäli kasvi möksähtää alasleikkuusta, on minulla varalla läjä pistokkaita. Kasvi jäi niin kaljuksi, että saattaa olla, että pistokkaita vielä tarvitaan.

Huom! Tämä kirjojuoru on lampun alla ympäri vuoden, joten alasleikkuun voi tehdä näin talven kynnyksellä. Mikäli juoru on ikkunalla, kannattaa se leikata lopputalvesta, kun valon määrä alkaa lisääntyä. Juorusta kannattaa kuitenkin aina ottaa alkutalvesta pistokkaita, niin niistä voi jatkaa kasvin elämää, mikäli talven valottomuus kurmoottaa juorua liikaa.
