Huonekasvit

Esittelyssä isoleopoldinkukka ”White Wash”

Tämä valkoinen Aphelandra Squarrosa – ihanuus löytyi Lamminpään kukasta Tampereelta. Taas ostin kasvin, jonka hoidosta minulla ei ollut mitään tietoa. Kauhukseni sainkin tietää, että tätä leopoldinkukkaa kutsutaan jopa maailman vaikeimmaksi viherkasviksi. Valkoinen White Wash lajike on vielä tavallista leopoldinkukkaa vaikeampi kasvi, koska sillä on vain vähän lehtivihreää yhteyttämiseen, joten se tarvitsee todella paljon valoa. Sitä ei kuitenkaan saa laittaa suoraan aurinkoon, tai se saattaa ensin käpristää ja sitten tiputtaa lehtensä.

Vapisevin sormin ja mahdollisimman hellästi vaihdoin diivalle uuden ruukun ja uuden kasvupohjan, jossa oli kookosta, perliittiä, hydrosoraa ja kaarnaa. Kasvupohjan pinnalle laitoin reilu sentin kerroksen imeytysraetta, lähinnä esteettisistä syistä.Lisäksi imeytysrae on märkänä tummempaa kuin kuiva, joten siitä näkee helposti, onko kasvualustan pinta kuiva vai märkä. Ruukunvaihdosta alkaa olla viikko ja edelleen kasvi seisoo ruukussaan kiitollisen ja reippaan näköisenä ja ilman lehtien varistelua.

Kasvi pitää tasaisen kosteasta kasvualustasta, mutta varistaa lehtensä, mikäli kasvupohja on märkä. Isoleopoldinkukkaa kannattaakin kastella vähän, mutta usein. Kesällä kasvi kaipaa melko paljon vettä. Talvella kastelua kannattaa vähentää, ellei kasvi ole kasvivalon alla. Mikäli kasvilla ei ole talvella lisävaloa, se kannattaa säilyttää parisen kuukautta hieman viileässä (15°c). Liian kuivassa kasvupohjassa leopoldinkukka ruskistaa lehtiensä kärjet.

Kasvupohjan pitää olla vettä läpäisevää, jotta se ei jää liian märäksi. Omani laitoin kookos-perliitti-kaarna- hydrosora- sekoitukseen. Vaihtoehtoisesti voi käyttää esimerkiksi viherkasvimulta- lecasora seosta suhteessa 1:1. Kaarnaa laitoin sen happamuuden takia, sillä kasvi pitää hieman happamasta kasvualustasta. Mikäli et käytä kaarnaa, kannatta kasvia lannoittaa silloin tällöin havu-rodolannoitteella tai laimennetulla kahvilla.

Luonnossa kasvi voi kasvaa 1,5 metriä korkeaksi, mutta viherkasvina se jää lyhyemmäksi. Kasvi on melko nopeakasvuinen, joten sitä voi lannoittaa kesällä joka kastelulla. Kasvi kasvaa tropiikissa Brasiliassa, joten se pitää korkeasta ilmankosteudesta. Kasvia pitääkin sumutella usein varsinkin talvella, ellei se ole ilmankostuttimen läheisyydessä. Kasvi kannattaa myös pitää kaukana patterista, sillä liian lähellä se saattaa tiputtaa lehtensä. Myös vedolle kasvi on arka.

Kasvi kukkii yleensä kesällä. Liian pimeässä kasvi ei kuki. Kukat pitää nyppiä heti niiden kuoltua. Tässä kohdin kannattaa myös leikata kasvista latvapistokas, sillä kasvi saattaa kuolla kukinnan jälkeen. Kasvia on vaikea saada selviämään talvesta ilman lisävaloa ja ilmankostutinta. Kasvista kannattaakin ottaa pistokas varmuuden vuoksi alkutalvella, vaikka se ei olisi kukkinutkaan. Kasvi haaroittuu yleensä leikkauskohdasta.

Kasvi ei ole myrkyllinen, joten se käy eläin- ja lapsikoteihin. Isoleopoldinkukka vaihdetaan uuteen ruukkuun keväisin.

Edit 23.1.2021: Joulukuussa kasvi muutti trooppiseen kasviterraarioon. Kasvi kotiutui terraarioon hyvin ja on kasvanut kahden lehtiparin verran vajaassa parissa kuukaudessa.

(4) Kommentit

  1. Anniina says:

    Olisikon sinulla antaa ohjeita ihan rautalangasta miten juurrutus tehdään?
    Itselläni on tosin tuo isoleop. Kiitos jo etukäteen! 🙂

    1. Hanna says:

      Mikäli on kukkinut, niin kuihtuva kukka leikataan puhtaalla ja terävällä veitsellä ensin pois. Kasvin latvasta leikataan noin 10cm pätkä terävällä ja puhtaalla veitsellä. Lehtiä poistetaan alhaalta niin, että isoja lehtiä jää maksimissaan 2 kpl pistokaaseen. Leikkauspinnan voi kastaa kaneliin, mikä vähentää mätänemisen mahdollisuutta. Lasiin puhdasta vettä ja pistokas veteen tönöttämään. Sekaan voi laittaa juurrutushormonia, pajunoksan tai juorun pistokkaan juurtumista tehostamaan.

  2. Laura says:

    Hei sain kesällä myös tämän kasvin. Edellisessä kodissa ollut hiukan huonoilla hoidoilla ja siksi alalehdet lähtenyt ja osa oli ihan ruskeita. Mietin uskaltaisinkohan pätkästä tuosta pätkän tähän aikaan vuodesta ja iskeä juurtumaan. Kalju alaosa on aika hassun näköinen 😁

    1. Hanna says:

      Uskaltaisin pätkäistä. Valoisaan paikkaan vaan juurtumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: