Huonekasvit Puutarha

Banaaninkuoria kasveille?

Banaanissa on paljon kaliumia, magnesiumia, rautaa, fosforia, sinkkiä ja kalsiumia sekä muitakin kivennäisiä ja vitamiineja. Näitä samoja aineita on myös banaaninkuorissa, jotka ovatkin oivallinen lannoite kasveille. Miten banaaninkuoret sitten kasveille annetaan?

Ennen käyttöä kuoret kannattaa tarkistaa ötököiden varalta. Kuorissa voi olla mm. villakilpikirvoja. Mikäli banaaninkuoressa on kiinni pumpulin näköisiä pieniä tuppaita, kannattaa kuoret heittää bioroskikseen. Itse käytän vain luomubanaaneja, jotten levitä kasveilleni turhaan ympäristömyrkkyjä.

Helpoin tapa on haudata banaaninkuoret esimerkiksi ruusunpuskan juurelle puutarhassa tai upottaa banaaninkuoren paloja kesäkukkien ja muiden istutusten multaan. Banaanikärpästen pelossa en laittaisi banaaninkuoria sisäkasveille sellaisenaan, vaan valmistaisin lannoitenesteen. Lannoitenestettä voi antaa kasveille vaikka parin viikon välein.

Nesteen valmistus on helppoa. Pilkot vain banaaninkuoret kannelliseen lasipurkkiin ja täytät purkin kädenlämpöisellä vedellä. Purkin annetaan seisoa muutama päivä ja sitten neste siivilöidään ja sillä kastellaan kukat. Neste säilyy hyvänä muutaman päivän.

Mikäli et halua tehdä lannoitenestettä, voit laittaa kuoret myös blenderiin ja valmistaa lannoitemössöä. Mikäli laitat mössöä sisäkasveille, havuille tai rodoille, voi sekaan laittaa käytettyjä kahvinporoja tai käyttää nesteenä laimennettua kahvia. Kahvi hieman happamoittaa kasvupohjaa ja antaa mössöön lisäravinteita, kuten typpeä. Orkideat, muratti ja saniainen pitävät kalkkisesta maasta, joten niille en antaisi kahvia, muuten lähes kaikki huonekasvit pitävät hieman happamasta kasvupohjasta.

Mössön valmistusohje:

  • 2:n luomubanaanin kuoret,
  • 1- 2dl vettä tai laimennettua kahvia
  • käytettyjä kahvinporoja, noin 5:n kupillisen porot (ei pakollinen)

Mössöä annostellaan 1-2 lusikallista mullan päälle, hieman kasvin koosta riippuen. Tämän jälkeen kasvi kastellaan, jotta mössö sekoittuu kasvualustaan. Mössöä voi sisäkasveille antaa vaikka kerran parissa kuukaudessa, mikäli sen seassa on kahvia. Kahvitonta mössöä voi antaa useammin. Muistathan, ettei kasveja lannoiteta talvella, ellei kasvi ole kirkkaan lisävalon alla.

Banaaninkuoret voi myös kuivata esimerkiksi uunissa tai kuivaimessa. Tällöin kannattaa kuivattaa hieman isompi määrä kerrallaan. Pilko kuoret pieniksi paloiksi ja laita pellille tasaisesti kuivumaan. Lämpönä on noin 50 astetta ja aikaa menee useampi tunti. Ensimmäisen kaksi tuntia kuoria voi kuivattaa 60:ssa asteessa. Uunin luukkua kannattaa pitää välillä raollaan, jotta kosteus pääsee ulos uunista. Kuivat kuorenpalat voi murskata blenderissä jauhoksi, joka levitetään kasvien juurelle. Kuivattu banaaninkuori ei levitä niin helposti tuholaisia kasviisi, mutta kuivattamisessa on tietenkin oma hommansa.

Saatat olla kiinnostunut:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: