Huonekasvit

200 viherkasvia

Kasvien määrä on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hieman vähentynyt. Talven takia en ole ostanut juurikaan uusia kasveja, sillä pelkään niiden paleltuvan kaupasta kotiin tuodessa. Lisäksi olen liikakastelulla kuolettanut muutaman kasvin talven aikana. Varsinkin muorinkukkia olen saanut tapettua useamman. Maijojen kanssa en myöskään ole tullut kovinkaan hyvin toimeen.

Suljetussa terraariossa viihtyvät muun muassa ilmakasvit, muutama orkidea, unelma, saniainen, muratti, pitsilehti, isoleopoldinkukka, herttaköynnösvehka, muulinkorva ja laikkuvehka. Terraarion vieressä on peikonlehti.

Kasveja on noin 200, en ole jaksanut laskea tarkkaan. Pelkästään isossa kasviterraariossani on noin 40 kasvia, joista iso osa on ilmakasveja. Kasveja on kertynyt makuuhuoneeseen, vierashuoneeseen, vessaan, keittiöön, kylpyhuoneeseen ja tietenkin olohuoneeseen, jossa kasveja on eniten. Lisäksi kasvien käytössä on yksi varastohuone, jonne vien aina karanteenissa olevat uudet kasvit. Varastossa on myös kasviteltta siemenkasvatteja, pistokkaita ja elvytyksessä olevia viherkasveja varten.

Olohuoneessa majailevat tyräkkini.

Erilaisia kasvilamppuja kodissani on lähes 20 kappaletta. Isoa osaa lampuista joudun käyttämään ympäri vuoden, sillä kasveja on paljon paikoissa, joihin ei lankea yhtään luonnonvaloa.

Ilman luonnonvaloa olohuoneessa kasvavat kultaköynnökset, herttaköynnösvehkat, verililjapuu, taraakkipuu, peikonlehti, isopagodipuu, kolmiokäenkaali ja timanttiananas.

Eniten minulla on erilaisia köynnösvehkoja. (Philodendron), joita minulla on parisenkymmentä erilaista. Joukossa on muutama arvokkaampikin kasvi. Köynnösvehkojen lisäksi nurkkiin on kerääntynyt jokunen muulinkorva ja alocasia. Myös kultaköynnöksiä ja peikonlehtiä on useampia, kuten myös ilmakasveja, kumipuita ja tyräkkejä.

Vierashuonetta koristavat palmuvehka ja anopinkieli.

Suosikkikasvejani ovat köynnösvehkat. Ne ovat mielestäni melko helppohoitoisia, tulen niiden kanssa hyvin toimeen ja niitä on paljon erilaisia. Itse pidän eniten kasveista joiden lehdissä on useaa väriä tai jotain muuta kuin vihreää. Tällaisia ovat mm. Philodendron domesticum Lemon Lime, Philodendron Ring of Fire tai Philodendron Prince of Orange.

Vessassa sinnittelevät melko pienellä valolla pari muorinkukkaa, mehitähti ja pitsilehti.

Lähes kaikki kasvini ovat erilaisissa mullattomissa kasvupohjissa, kuten aroidmix, palmumix tai pelkkä imeytysrae. Ilmava ja hengittävä kookospohjainen aroidmix sopii minulle, sillä olen taipuvainen liikakasteluun. Lisään usein aroidmixiin lisäksi vielä hydrosoraa, jotta kasvupohja olisi entistäkin vettäpäästävämpi. Kuivasta pitävät kasvit, kuten kaktukset ja mehikasvit olen usein istuttanut hengittävään saviruukkuun Wurth imeytysrakeeseen

Kylpyhuoneessa kukoistavat unelma, verkkomaija, kultaköynnös ja Philodendron Imperial Red.
Makuuhuoneen ilmaa puhdistavat valon alla olevat herttaposliinikukat, muorinkukka, anopinkieli, palmuvehka Raven, mehitähti ja kirjotähti.
Olohuoneen ison itäikkunan amppeleissa on kultaköynnöstä, herttaköynnösvehkaa, peikonlehti, juoru, rönsylilja ja ilmakasveja. Lisävalot ovat näin talvella käytössä, sillä valokate ikkunan ulkopuolella kerää lunta päälleen ja estää valon pääsyn olohuoneeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: