Saintpauliat eli paavalinkukat ovat siitä hauskoja, että niitä pystyy lisäämään normi varsipistokkaiden lisäksi lehtipistokkaista. Sain Vpviherhuoneen Voitolta yhden lehden paavalinkukasta, jonka lajike on nimeltään Aaltosen Kenkätehdas. Aaltosen kenkätehdas toimi aikoinaan Tampereella ja nykyisin rakennus on restauroitu asunnoiksi. Kiinnostuin kasvin historiasta, mutta ainoa tieto, mitä sain ongittua oli, että lajikkeen on jalostanut aikoinaan kenkätehtaan eräs työntekijä, joka jakoi kasvia muun muassa työkavereilleen. Kasvilla on violetit kukat ja tummanvihreät, pyöreät lehdet.
Laitoin lehden lehtivarsineen 45°:n kulmassa hienoon kookoskuituun niin, että lehden lavasta jäi noin 5/6 pinnan yläpuolelle. Tämän jälkeen pidin kookoksen kosteana ja laitoin ruukun lampun alle. Lehdelle pitää tarjota reippaasti valoa, mutta sitä ei kannata laittaa suoraan auringonpaisteeseen. Ruukun olisi voinut huputtaa vielä läpinäkyvällä muovipussilla, mutta en jaksanut sellaista etsiä. Saviruukku ei ehkä ollut järkevin valinta tässä kohtaa. Saviruukku hengittää, joten kasvupohja kuivuu siinä nopeasti. Niinpä kasvia sai olla kastelemassa melko usein. Muoviruukussa kosteus olisi pysynyt kauemmin.
Meni pari/ kolme viikkoa, kun lehden juurelle alkoi ilmestyä pieniä lehtiä. Annoin lehtien hieman kasvaa, ennen kuin irroitin kaksi poikasta lehden juurelta ja siirsin omiin ruukkuihinsa. Kasvualustana käytin kookospohjaista seosta, johon laitoin noin puolet hienoa kookoskuitua ja puolet perliittiä ja hydrosoraa. Lisäksi heitin seokseen hieman orkideamultaa eli kaarnaa. Multaakin olisi voinut käyttää. Mullaksi kannattaa valita jokin turpeeton vaihtoehto.
