Huonekasvit

Ränsistyneen huonekasvin alasleikkaus

Minulla on kultakorva (Syngonium) angustatum, joka on köynnöskasvi ja joka viime kesänä kasvoi paljon korkeutta. Sillä on ollut hieman tehoton lamppu (Airam Fiora 10W) Kun kasvi kasvoi, piti lamppua nostaa syksyllä ylemmäksi. Talven aikana sain huomata, että lampun teho ei riitä, jotta kasvin alalehdet saisivat tarpeeksi valoa. Kesäaikaan kasvi saa lampun lisäksi jonkin verran aurinkoa länsi-ikkunasta.

Toinen ongelma on ollut liian pieni ruukku, joka on täynnä juuria. Vesi onkin kastellessa valunut suoraan aluslautaselle ja kasvia on saanut kastella yhtenään. Koska kasvi on ollut Yuccapalmun vieressä, jota ei tarvitse kastella juuri koskaan, on angustatum jäänyt myös kastelematta melko usein. Kasvi olikin päässyt kuivumaan ja oli kaljuuntunut varrestaan pahasti ja näytti kaikkea muuta kuin kauniilta.

Kasvi saattaisi alkaa haaroittumaan jostain päin kaljua varttaan, mutta siinä voi kestää, vaikka valoakin olisi runsaammin. Niinpä päätin leikata kasvin alas ja aloittaa sen kanssa alusta.

Kasvissa oli kaksi vartta, jotka leikkasin molemmat poikki alhaalta. Toista vartta jätin noin 10cm ja toista noin 20cm kasvupohjan pinnan yläpuolelle. Jätin varsia reilusti, jotta niissä varmasti on kasvupisteitä. Kasvupiste on yleensä kasvin lehden/lehtien varren kiinnityskohdan yläpuolella kasvin varressa. Usein kasvupiste näkyy pienenä pullistumana.

Käytin leikkaamiseen tällä kertaa saksia, sillä en löytänyt skalpellejani mistään. Pesin sakset huolellisesti kuumalla vedellä ja Fairyllä ja kastoin terät hetkeksi 3% vetyperoksidiin. Ihan alkoholiakin olisi voinut käyttää terien desinfiointiin. Desinfiointi vähentää alasleikkauksessa syntyneen pistokkaan mätänemisriskiä.

Kaljuuntuneet varret heitin bioroskikseen. Ne olisi voinut juurruttaa pätkiksi leikattuna esimerkiksi sammalpedillä maaten, mutta päätin itse tyytyä muutamaan lehdelliseen pistokkaaseen, jotka sain kasvin latvasta aikaiseksi. Annoin pistokkaiden kuivua parisen tuntia pöydällä ennen veteen laittoa. Kuiva leikkauspinta ei mätäne niin helpolla kuin leikkauksen jäljiltä kostea leikkauspinta.

Alasleikatun kasvin veden tarve vähenee oleellisesti, kun sillä ei ole enää vettä haihduttavia lehtiä. Leikattu kasvi kannattaa laittaa mahdollisimman hyvään valoon. Eteläikkunan paahde voi olla kuitenkin pienille ensilehdille liian kuuma paikka.

Kasvi leikkaamisesta on nyt parisen viikkoa ja lyhyemmässä varressa on yksi kasvupiste lähtenyt jo kasvuun. En laittanut nyt kasvia vielä isompaan ruukkuun, annan sen toipua ensin leikkaamisesta ja odotan sen kunnollista kasvuun lähtöä. Kun kasvilla on pari lehteä, on aika vaihtaa ruukku isompaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *