Puutarha

Vielä ehtii, siementen kylmäkäsittely.

Yleensä kaupasta ostetut siemenet ovat saaneet kylmäkäsittelyn, jos semmoista tarvitsevat. Kylmäkäsittely kannattaa tehdä, mikäli keräät itse siemenet kasveista talteen. Ilman kylmäkäsittelyä monet siemenet itävät hitaasti ja huonosti. Siementen ei pidä lähteä itämään syksyllä heti kypsymisensä jälkeen, vaikka olisi lämmintä. Siksi luontoäiti on hoitanut asian niin, että siemenet tarvitsevat kylmäjakson, ennenkuin ne alkavat itää. Näin siemenet lähtevät kasvuun vasta keväällä.

Orvokin siemeniä kylmäkäsittelin vermikuliitissa.

Tyypillisesti kylmäjakson tarvitsevat ruohovartisten kasvien, puiden, pensaiden ja köynnösten siemenet. Esimerkiksi ruusu, monet luonnonkasvilajit, kärhöt ja orvokit tarvitsevat siemenilleen kylmäkäsittelyn.

Siemenet pidetään kylmäkäsittelyssä 2-8 viikkoa alle +5°c:n lämmössä. Talvella siemenet voi kylmäkäsitellä ulkona, muutoin ne voi laittaa kellariin tai, jos muuta paikkaa ei ole, niin jääkaappiin. Myös pakastinta voi hyödyntää. Siemenet kylvetään heti kylmäkäsittelyn jälkeen, joten jos haluat istuttaa siemenet toukokuussa, aloita kylmäkäsittely maaliskuussa. Mikäli tiedät, että lyhyempikin kylmäkäsittely riittää siemenelle, aloita kylmäkäsittely myöhemmin.

Unikon siemenet pääsivät juuri pakastimeen loppukevääksi. Kylvän ne toukokuussa suoraan maahan. Itse keräämäni unikonsiemenet ovat itäneet huonosti parinakin keväänä, joten kokeilen niille tänä vuonna kylmäsäilytystä ennen kylvöä.

Kylmäkäsiteltävät siemenet sekoitetaan kourallisessa kosteaa multaa tai esimerkiksi perliittiä tai vermikuliittia. Seos laitetaan pieneen pakastusrasiaan/ minigrippipussiin, joka varastoidaan jonnekin kylmään paikkaan. Noin viikon välein pussia pöyhitään ja tuuletetaan ja mahdollisesti kostutetaan hieman. Jos laitat pussin ulos, älä pistä sitä paikkaan, missä paistaa aurinko. Mikäli huomaa siementen lähtevän itämään pussissa, ne pitää kylvää silloin kasvualustaan. Mikäli siemenet eivät lähde itämään pussissa, kylvä ne noin 8:n viikon kylmäsäilytyksen jälkeen, ellet tiedä kyseisten siementen kylmäsäilytysaikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *