Huonekasvit

Esittelyssä Pickle Plant, Delosperma Echinatum

Tämän suloisen mehikasvin sain syntymäpäivälahjaksi ystävältä. Sillä on paksut, maksimissaan noin 2,5cm pitkät suolakurkkuja muistuttavat lehdet, joissa on kauttaaltaan pehmeitä, valkoisia ”piikkejä”. Kasvini on nyt pieni, mutta voi kasvaa jopa 45cm korkeaksi. Kasvi voi kukkia kesällä keltaisin kukin. Kukinnan tuloksena syntyvät siemenet kannattaa kerätä ja antaa ne ystäville tai istuttaa itselleen lisää näitä ihanuuksia. Kasvia voi lisätä keväisin myös pistokkaista.

Pickle Plant on kotoisin Etelä-Afrikasta, missä se kasvaa kivikoissa ja melko korkealla vuoristossakin. Kasvi kestääkin hyvin sekä paahdetta että kuivaa kasvupohjaa, mutta myös lievää kylmyyttä. Kasvia kastellaan maltillisesti varsinkin talvella, mikäli kasvi ei ole kasvilampun alla. Tämä kasvi rakastaa lämpöä ja aurinkoa, joten se kannattaa laittaa valoisalle ikkunalle. Kasvi pärjää kesäisin myös ulkona.

Kasvualustan märkyydelle kasvi on erityisen herkkä talvisin. Kasvualustan pitää antaa kuivua kunnolla kasteluiden välissä. Lannoitetta annetaan mietoina liuoksina. Kasvi pitää lievästi happamasta kasvupohjasta, joten sille voi lorauttaa laimennettua kahvia muutaman kuukauden välein.

Kasvi pitää uudelleenistuttaa parin vuoden välein. Kasvupohjaan kannattaa laittaa reilusti kevytsoraa, hiekkaa tai perliittiä, jotta siitä tulee vettäläpäisevä. Omani on seramiksessa, missä kasvi näyttääkin viihtyvän ja on alkanut tehdä uutta kasvua. Kasvi onkin mehikasviksi melko nopeakasvuinen.

Muita kuivasta pitäjiä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: