Huonekasvit

Esittelyssä ikikukkija pikkuflamingonkukka

Oman pikkuflamingonkukan (Anthurium scherzerianum) ostin Tampereelta Prismasta. Purkissa oli kolme kasvia, jotka erottelin omiin ruukkuihinsa. Laitoin kaikille erilaisen mullattoman kasvupohjan. Yhdelle laitoin kookos- perliittiä, toiselle imeytysrae- perliittiä ja kolmannelle kookos- perliitti- hydrosorasekoituksen. Kaikille laitoin ruukun pohjalle reilun kerroksen hydrosoraa. Flamingonkukalle käy myös orkideamulta, mutta minulla sitä ei sattunut tuohon hätään olevan. Itse laittaisin orkideamullan sekaan hieman kookosta, jolloin siitä tulee hieman vettäpidättävämpää.

Orkideamulta ja kaarna ovat happamia ja flamingonkukka pitää happamasta kasvupohjasta. Jos et laita kasvia happamaan maahan, voit antaa kasville myös havurodo-lannoitetta. Omilleni annan kahvia silloin tällöin kasvupohjaa happamoittamaan.

Yksi flamingonkukista kuoli kasvupohjan vaihtoon. (Se joka oli kookos-perliitti- hydrosorassa) Luultavasti vika ei ollut kasvupohjassa. Todennäköisesti olin onnistunut telomaan juuria jotka alkoivat mätänemään tappaen kasvin. Kasvupohjan vaihdossa pitääkin olla huolellinen ja yrittää olla telomatta juuria, sillä flamingonkukka ottaa helposti käsittelystä nokkiinsa. Kaksi muutakin kuoletti lähes kaikki kukinnot ruukunvaihdon jälkeen. Koska erottelin kolme kasvia toisistaan, ei juurien telomista pystynyt oikein välttämään. Kasvualusta kannattaakin vaihtaa vasta, kun juuret ovat täyttäneet ruukun. Kasvupohjaa ei kannata kastella läpimäräksi kasvupohjan vaihdon jälkeen. Liikakastelu altistaa juuret jälleen kerran juurimädälle. Kasvupohjaa ei kuitenkaan saisi varsinkaan kesällä päästää liian kuivaksi.

Flamingonkukka on kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikasta tropiikista. Se kasvaa epifyyttinä muiden kasvien oksilla tai maassa, joten se ei pidä auringonpaisteesta. Valoa kasville pitää kuitenkin antaa paljon, jotta se jaksaa kukkia kauniisti. Kasvi kukkiikin ympäri vuoden. Yleensä kukinta alkaa loppukesällä tai syksyllä ja yksi kukinto pysyy kauniina useita kuukausia.

Flamingonkukan kukka on pitkulainen pötkylä, jonka ympärillä on suurikokoinen, kirkkaanvärinen suojuslehti. Lehti voi olla väriltään punainen kaikkine variaatioineen, vihreä, valkoinen ja jopa melkein musta. Pikkuflamingonkukalla on hieman pitkulaisen sydämen muotoiset lehdet, jotka kasvavat pitkän lehtivarren päästä. Väriltään lehdet ovat tummanvihreät.

Flamingonkukkia on olemassa yli 500 erilaista. Ne erottaa toisistaan koon, kukkien värin ja lehtien muodon perusteella. Osa kasvaa myös selkeästi köynnöstäen. Tunnetuin variaatio on andrenflamingonkukka, joka on pikkuflamingonkukkaa paljon isompi ja pyöreälehtisempi. Eri lajikkeita kannattaa metsästää siemeninä, koska näitä on kuulemma kohtuullisen helppo kasvattaa myös siemenestä.

Flamingonkukka on arka kylmälle ja vedolle. Muuten kasvi on mielestäni melko helppo kasvatettava. Kasvupohja saa olla varsinkin kesällä aina hieman kostea. Kasvi rakastaa myös sumuttelua, suihkuja ja ilmankostutinta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: