Huonekasvit

Hyödylliset hyppyhäntäiset

Huonekasvien mullassa saattaa mönkiä ja pomppia, yleensä vaaleita, 1-4 mm pitkiä, kuusijalkaisia ötököitä, jotka koskettaessa hyppäävät eteenpäin. Kastelun jälkeen niitä saattaa valua aluslautaselle ja ne voivat kiipeillä myös kasveilla. Näitä otuksia ei kannata kuitenkaan pelästyä tai hävittää, sillä ne ovat hyppyhäntäisiä (Collembola) ja ne hoitavat kasvin kasvupohjaa syömällä homeita, bakteereja, siitepölyä, sieniä ja muuta orgaanista jätettä. Toisin sanoen ne estävät esimerkiksi homeiden kasvua trooppisessa kasviterraariossa.

Hyppyhäntäisiä läheltä kuvattuna.

Rakensin suljetun trooppisen kasviterraarion, jossa ilmankosteus on korkea. Ei mennytkään kauaa, kun terraan alkoi muodostua hometta. Avasin ensiavuksi terraarion kantta, jotta kosteustaso hieman laski. Jotta terrassa voi pitää korkeaa (>80%) ilmankosteutta, pitää sinne laittaa jotain talonmiehiä, eli hyppyhäntäisiä ja/tai siiroja.

Siirat herättävät hieman inhoa, joten päätin ensin kokeilla hyppyhäntäisiä, josko ne riittäisivät terraa hoitamaan. Suljetussa terrassa hyppiksiä ei pitäisi joutua syöttämään, vaan terraarioon luonnollisesti syntyvä ravinto, kuten homeet, riittävät hyppisten ruuaksi. Tarvittaessa niitä voi ruokkia esimerkiksi kuivahiivalla.

Tilasin elävät hyppikset kotimaiselta Reptilemaniacsilta ja usea sata hyppistä maksoi 4,50€. Rasiassa taisi olla kuitenkin yli tuhat otusta, niin täynnä se niitä kuhisi. Hyppiksiä myyvät muutkin eläintarvikekaupat, kuten Faunatar. Elikot saapuivat parissa päivässä.

Hyppikset tulivat tavallisessa pakastusrasiassa.

Hyppyhäntäisiä on luonnossa tuhansia erilaisia. Suomessa niitä tunnetaan yli 200. Väriltään ne voivat olla kaikkea valkoisen ja mustan väliltä, värikkäitä tai kirjavia. Muodoltaan ne ovat pitkulaisia tai pyöreitä. Paras tuntomerkki onkin niiden hyppivä liikkumismuoto, kun ne ovat vaarassa. Iso hyppis voi pompata jopa 20cm korkealle allaan olevan hyppyhangon avulla.

Hyppyhäntäisiä löytyy joka puolelta maapalloa. Pääsääntöisesti ne kuitenkin viihtyvät kosteissa oloissa. Niillä on tärkeä tehtävä luonnossa orgaanisen jätteen kierrätyksessä maaperässä. Ne elävät jopa yli vuoden ja naaras munii tänä aikana 400 munaa.

Hyppikset lisäävät kasvien kasvua syömällä kasvupohjasta niille haitallisia sieniä ja homeita. Mikään ei estä laittamasta hyppyhäntäisiä myös tavallisten huonekasvien ruukkuihin. Itse päätin kuitenkin tuupata kaikki tilaamani hyppikset terraarioon, sillä siellä niitä tarvittiin nyt akuutimmin. Sieltä ne voivat toki päästä leviämään muihinkin kasveihini, mikä olisi oikein hyvä juttu.

Rasia kuhisi valkoisenaan hyppiksiä.

Koska hyppikset olivat kovia pomppimaan, laitoin vain postitusastian terraarion sisään ja avasin sen. Siirsin astiaa tunnin välein ja tökin kantoainetta lusikalla. Lopulta annoin astian jäädä terraarioon pariksi päiväksi. Lisäksi sumuttelin terran kunnolla, sillä kosteus oli laskenut jo alle 80%:in terraa tuuletellessa.

Terraariossa on muun muassa murattia ja ilmakasveja.

Lisää terraariosta:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: