Huonekasvit

Esittelyssä muulinkorva Rayii

Tämän hieman harvinaisemman kasvivauvan (Syngonium Rayii) ostin toiselta kasviharrastajalta parisen viikkoa sitten ja se on tehnyt jo yhden uuden lehden saapumisensa jälkeen. Sillä on kapeat, tummanvihreät ja samettipintaiset lehdet, joissa on osittain hopeiset/ vaaleat lehtisuonet.

Kasvin kasvutapa on köynnöstävä, joten sille voi laittaa kasvituen, jota pitkin kasvi voi kiipeillä. Myös amppeliin roikkuvana kasvin voi laittaa. Luonnossa kasvi kiipeilee ylöspäin muiden kasvien rungoilla ja oksilla. Rayii on nopeakasvuinen ja melko helppohoitoinen.

Kasteluiden välissä kasvupohja kannattaa päästää kevyesti kuivahtamaan. Liikakastelu saa kasvin kellastuttamaan lehtiään yleensä alimmista alkaen. Janoisena kasvi riiputtaa lehtiään. Kesällä kastellaan enemmän kuin talvella. Helmikuulta syyskuulle voi antaa lannoitetta joka toisella kastelulla miedolla annoksella aloittaen. Omani on vielä niin pieni, että saa vasta merilevää ja hyvin mietoa lannoitetta.

Rayiillä oli tullesaan kookos-perliitti-kasvupohja. Kun kasvi hieman ensin kasvaa, siirrän sen isompaan ruukkuu ja laitan kasvupohjaksi kookos- perliitti- kaarna- kevytsoraseoksen, johon ajattelin laittaa noin puolet kookosta. Rayii pitää hieman happamasta kasvupohjasta, siksi laitan seokseen hieman hapanta kaarnaa. Perliitti ja kevytsora tekevät kasvupohjasta ilmavamman, mikä saa juuret viihtymään paremmin. Jos käytät multaa, kannattaa senkin sekaan laittaa esimerkiksi kevytsoraa.

Rayii, uten muutkin muulinkorvat eivät välitä keskipäivän paahtavasta auringosta. Kesällä kasvi kannattaakin laittaa itä- tai länsi-ikkunalle eteläikkunan sijasta. Talvella kasville käy eteläikkunakin.

Kasvi pitää korkeasta ilmankosteudesta, kuten suurin osa kasveista. Sitä kannattaakin sumutella päivittäin tai hankkia sille kaveriksi ilmankostutin. Varsinkin talvella huoneilma on usein kuivaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *