Huonekasvit

Kolmiokäenkaalin lisääminen jakamalla

Kolmiokäenkaalin voi istuttaa yksivuotiseksi kukkapenkkiin tai ruukkuun ulos. Sitä voi myös pitää huonekasvina. Talvella kasvin voi päästää lepoon ja pitää ruukkua esimerkiksi viileässä hämärässä varastossa talven ajan. Kasvin voi siirtää viileään (ei kuitenkaan pakkaseen), kun se syksyllä alkaa lakastuttamaan lehtiään valon vähetessä. Takaisin valoon se kannattaa nostaa helmikuun lopussa. Kolmiokäenkaalin saa kuitenkin rehottamaan myös talvella, kun sille tarjoaa lisävaloa.

Oma tummalehtinen kolmiokäenkaalini on itäikkunalla ja saa talvisin lisävaloa Airamin 16,5W 4000K ledpolttimosta. Kasvi on viihtynyt hyvin ja kukkii liki tauotta.

Paras ja helpoin hetki kolmiokäenkaalin jakamiseen on aikainen kevät lepokauden lopussa. Silloin kasvupohjassa olevat mukulat kaivetaan ylös, irrotetaan toisistaan ja istutetaan uudestaan. Koska omani saa keinovaloa, ajattelin jakaa kasvin nyt, vaikka onkin marraskuu, sillä kasvin lehdet elelivät ahtaan oloisesti tiiviinä nippuna.

Kastelin kasvin hyvin edellisenä iltana, jotta se olisi hyvin nesteytetty ennen jakamista. Näin kasvi selviää todennäköisemmin ruukun vaihdosta ja jakamisen aiheuttamista vaurioista juurille. Jakamisen tein aamulla, sillä kasvi kerää yöllä paljon vettä itseensä.

Sain jakopuuhassa lähes kaikki lehdet katkeamaan ja irtoamaan juurimukuloistaan, joten päädyin istuttamaan mukuloihin kiinni jääneet kolme lehtinippua toiseen ruukkuun ja irronneet juurimukulat istutin toiseen, hieman isompaan ruukkuun. Laitoin irti toisistaan otetut mukulat noin parin sentin väleillä parin sentin syvyyteen kasvupohjaan.

Kasvupohjaksi tein mullattoman sekoituksen, jossa oli noin puolet kookosta ja loput perliittiä ja kevytsoraa sekä pikkuisen kaarnaa. Multaakin voisi käyttää, mutta senkin sekaan kannattaa laittaa jotain kuohkeuttajaaa, kuten perliittiä tai kevytsoraa.

Lehtien irtoaminen mukuloista harmitti hiukan, mutta ne kasvavat melko varmasti takaisin, kunhan maltan odottaa. Molemmat ruukut pääsivät istutuksen jälkeen kasvitelttaan, jossa niille on tarjolla lämpöä, kosteutta ja valoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: