Huonekasvit

Kosteusmittari avuksi kasteluun

Olen liikakastelija ja kastelen helposti liian usein kasvejani. Varsinkin talvella, kun luonnonvalo vähenee, ovat aikaisemmin useat kasvini oirehtineet. Usein liikakastelu näkyy keltareunaisina ruskeina läikkinä lehdillä. Lehdet voivat myös kellastua tai muuttua ruskeiksi. Jatkuvasti märkä kasvupohja altistaa kasvin juurimädälle ja tilanteen jatkuessa kasvi kuolee, koska se ei saa mädillä juurilla imettyä vettä ja ravinteita kasvupohjasta.

Olen käyttänyt kasveillani kookospohjaista kasvupohjaa, jossa on kolmasosa/puolet kookosta ja loput perliittiä, kaarnaa ja kevytsoraa. Mitä kuivemmasta kasvi tykkää, sitä vähemmän laitan kookosta. Tämä on auttanut liikakasteluongelmaan, mullassa kasvini aina hukkuivat veteen. Myös multaa voi kuohkeuttaa perliitillä tai kevytsoralla, mikäli pelkässä mullassa tuppaa kasvit kuolemaan liikasteluun.

Kuivassa kasvupohjassa viihtyvät kasvit, kuten kaktukset ja tyräkit olen laittanut saviruukkuun Wurth imeytysrakeeseen. Hengittävässä saviruukussa imeytysrae kuivuu nopeammin kuin muoviruukussa.

Jo yli vuosi sitten ostin kasvupohjaan tökättävän kosteusmittarin jostain kukkakaupasta. Mittareita myyvät monet kasvikaupat ja esimerkiksi Bauhaus ja Biltema. Biltemassa mittari on halvin ja maksaa vitosen. Hintaa omalla mittarillani oli muistaakseni reilun kympin verran. Mittari on helppokäyttöinen, eikä tarvitse edes pattereita.

Työnnän mittarin noin 3/4 ruukun syvyyteen ja yksinkertaisesti en kastele, jos mittari ei ole punaisella ja kastelen, jos mittari on punaisella. Aivan rutikuivaksi en kasvupohjaa päästä, vaan kastelen, kun mittari on juuri ja juuri punaisella alueella.

Mittari on osoittautunut mahtavaksi apuvälineeksi. Se nopeuttaa kastelua huimasti, kun voin vain upottaa mittarin multaan ja kastella, jos tarvii. Ilman mittaria, joutuisin nostelemaan ruukkua ja arvioimaan kasvupohjan kosteuden ruukun painon perusteella. Myös sormen voi tunkea kasvupohjaan ja todeta kastelutarpeen sillä. Sormi vain ei mene kovin syvälle, mikä on ongelma isojen ruukkujen kohdalla. Myös puisella grillitikulla voisi kosteutta tarkkailla. Mikäli tikku kastuu oltuaan hetken kasvupohjassa, on kasvupohja vielä märkää. Tikkujen kanssa on mielestäni hankala pelata, kun kasveja on yli 250.

Mittarin huonoja puolia on se, että se ei toimi Seramiksessa tai imeytysrakeessa vaan näyttää kokoajan kuivaa, vaikka kasvupohja olisi juuri kasteltu. Mullassa ja kookoksessa mittari toimii erinomaisesti.

Liikakastelun uhreja on ollut enää hyvin vähän mittarin hankkimisen jälkeen ja suosittelenkin sitä isosti, mikäli helposti tulee liikahoidettua kasveja vesikannun kanssa.

https://www.biltema.fi/tyokalut/mittavalineet/mittalaitteet/kosteusmittarit/kosteusmittari-2000045362?gclid=Cj0KCQiA-qGNBhD3ARIsAO_o7ylw9LVmTBmIsRD3_gkOFUvOaZ32ukoHI7Y0vOtvR1QDFSTcZvjWtToaAtNiEALw_wcB

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: