Huonekasvit

Juurien puhdistus mullatonta varten

Kun kasvi siirretään mullasta mullattomaan kasvupohjaan, pitää multa poistaa juurakosta mahdollisimman tarkasti. Eri kasveilla juuristo on hieman erilainen, toisella kasvilla on paksut juuret ja toisella ohuet. Myös juurien väri voi olla musta, ruskea, punainen tai vaalea. Yleensä juuret ovat kuitenkin vaaleita. Musta juuristo voi kieliä juurimädästä. Jos juuristossa on sekä vaaleita että tummia kohtia, kannattaa mustat kohdat leikata pois juurimädän leviämisen ehkäisemiseksi. Myös lötköt tai muuten huonokuntoiset juuret kannattaa poistaa.

Juuristosta riippuen puhdistaminen voi olla hyvinkin helppoa tai hyvinkin aikaa vievää. Puhdistamiseen kannattaakin varata aikaa. Apuna voi käyttää pehmeää hammasharjaa, mikäli haluaa tehdä pikkutarkkaa työtä.

Aloitan yleensä mullan poiston kuivasta kasvupohjasta. Poistan multaa sormin ja juurakkoa ravistelemalla, mitä irti saa juuria liikaa vahingoittamatta. Tämän jälkeen upotan juurakon vesiämpäriin. Annan sen vettyä vedessä vartin verran, kunnes aloitan mullan poistamisen veden alla. Välillä huljuttelen juuripaakkua vedessä edes takaisin ja hieron mullan varovasti pois sormillani. Yleensä vaihdan veden kerran toimituksen aikana. Multainen vesi kannattaa kaataa ulkona puskan juurelle, sitä ei kannata laskea viemäriin, ettei viemäri tukkeudu. Joskus avitan ihan lopuksi viimeisiä mullanrippeitä irtoamaan siivilässä juoksevan vesihanan alla. Veden paine irrottaa multaa hyvin.

Itse en ole huolissani, vaikka multaa jäisi hieman juurien pinnalle, kunhan kaikki multakikkareet on huolella poistettu. Mikäli multaa jää liikaa, altistuu kasvi juurimädälle, sillä multa kuivuu juurakon seassa hitaasti.

Joskus juurakossa voi olla pienempi muoviruukku tai kuitukangas, kuminauhaa tai muuta sinne kuulumatonta. Nämä kannattaa poistaa mahdollisimman tarkasti. Pienen muoviruukun saa irrotettua saksien avulla ja näin juuret eivät jää ruukkuun puristuksiin. Kuitukankaan läpi juuret kyllä pääsevät kasvamaan, mutta kankaan sisällä oleva maa-aines kuivuu hitaasti ja voi altistaa kasvin juurimädälle. Kuminauhat ja rautalangat kannattaa myös poistaa, jotta juuret saavat kasvaa rauhassa eikä kuminauha kurista kasvia juuresta.

Koska juuret aina kärsivät toimenpiteestä enemmän tai vähemmän, kannattaa kasvi laittaa istutuksen jälkeen mahdollisimman kosteisiin oloihin. Kasvin voi esimerkiksi pussittaa kirkkaan muovipussin sisään muutamaksi päiväksi.

Mikäli multia poistaessa huomaa ruukussa olevan useamman kasvin, kannattaa ne kasvista riippuen erotella ja istuttaa omiin ruukkuihinsa tai erotella ja istuttaa uudestaan väljemmin irti toisistaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *