Huonekasvit

Esittelyssä aloittelijan orkidea Ludisia discolor

Tätä maakämmekkää kutsutaan myös jalokiviorkideaksi ja se kasvaa luonnonvaraisena maanpeitekasvina muun muassa Etelä-Kiinassa ja Indonesian sademetsissä. Se kasvaa vanhemmiten tiiviskasvuiseksi mutta jää alle 30 cm korkeaksi. Kasvi on orkideaksi sopeutuvainen ja väitetysti helppo kasvattaa. Omani olen omistanut vasta hetken aikaa, joten en ole vielä varma sen hoidon helppoudesta.. Kasvi on myrkytön, joten se käy lemmikki- tai lapsikoteihin.

Kukat näyttävät aluksi yhdeltä isolta nupulta.

Ludisia discolorilla on samettipintaiset, kimaltelevat, tummanvihreät, jopa lähes mustat tai punertavat lehdet, joissa voi olla punaiset tai kullankeltaiset kirkkaat lehtisuonet. Lehtien alapinnat ovat purppuranväriset. Lehtivarret/ maavarret ovat punertavan ruskeat ja puikulat lehdet kasvavat ruusukkeena varren ympärillä. Ludisiasta on myös vaaleanvihreä- lehtinen versio. Sen lehtisuonet ovat hopeanharmaat.

Ludisian lehtien pinta on pehmeän samettinen.

Jokaisen lehtiruusukkeen päähän nousee loppuvuodesta vaalea kukkavana, jossa on 10-30 valkoista, pientä kukkaa. Mitä suurempi lehtiruusuke on, sitä enemmän siihen yleensä kasvaa kukkia. Kukkavana voi nousta usean kymmenen sentin korkeuteen. Kukinta kestää viikkojen ajan ja sen jälkeen Ludisia kuolettaa kukkineet lehtivarret. Kukinnan aikana ja sen jälkeen kasvi kuitenkin kasvattaa maavarsiin uusia lehtiruusukkeita, jotka kukkivat taas seuraavana vuonna. Kukinta tapahtuu pimeänä vuodenaikana, joten keinovalon alla oleva kasvi ei välttämättä kuki, ellet vähennä siltä valoa.

Kukannuput hajaantuvat kauemmas varresta ennen aukeamistaan.

Viidakon aluskasvina Ludisia pärjää melko vähälläkin valolla, mutta kasvaa tukevammaksi ja isommaksi runsaassa valossa. Keskipäivän paahteeseen sitä ei kannata kuitenkaan laittaa, sillä aurinko voi kärventää sen lehdet. Itä- tai länsi-ikkuna on paras vaihtoehto, mutta pohjoisikkunallakin se pärjää.

Kasvia voi lisätä maavarret jakamalla tai kukkimattomista lehtiruusukkeista otetuilla pistokkailla. Kasvi juurtuu yleensä nopeasti. Puhtaalla veitsellä leikatut pistokkaat kannattaa vuorokauden kuivaamisen jälkeen istuttaa suoraan kosteaan kasvupohjaan. Lämmin ja kostea ilma edistää juurtumista, joten kasvin voi pussittaa läpinäkyvän pussin sisään juurtumisen nopeuttamiseksi. Siemenistä Ludisia voi olla hankala kasvattaa.

Perliitti ja kaarna tekevät kasvupohjasta kuohkeampaa.

Kasvupohjan suhteen Ludisia discolor ei ole niin tarkka kuin monet muut orkideat. Mullan sekaan kannattaa kuitenkin sekoittaa kaarnaa, kevytsoraa tai perliittiä, jotta siitä saa ilmavamman. Omani laitoin mullattomaan sekoitukseen, jossa oli kookosta, kaarnaa ja perliittiä suhteessa 3/1/2. Lisäksi tein ruukun pohjalle salaojan kaarnalla (Kekkilän orkideamulta). Pelkkä orkideamulta on tälle maaorkidealle liian karkeaa, kasvupohja kaipaa jotain vettäpidättävää ainesta, kuten kookosta, multaa tai seramista.

Terraariossa Ludisiat pääsivät sammalpedille.

Kun vaihdoin ostamisen jälkeen Ludisialleni kasvupohjan, erottelin siitä kaksi pientä juurellista jakopalaa. Nämä pienet istutin kasviterraarioon Wurthin imeytysrakeeseen ja sammaleeseen. Lopun kasvin jaoin kolmeen ruukkuun. Pari viikkoa jakamisesta kaikki jakopalat näyttävät olevan yhä hengissä. 😀

Lehtiruusukkeet kasvavat vuoden aikana 10-25 cm, ennenkuin alkavat alkutalvesta kukkia.

Ludisialla on hentoiset ja herkät juuret, joten se kannattaa laittaa isompaan ruukkuun vasta, kun maavarret ovat vallanneet ruukun pinnan. Laakea ja matala ruukku on kasville sopivin, koska siinä on tilaa leveästi kasvaville maavarsille ja tarpeeksi pinta-alaa pikkuisille juurille.

Kasvupohja kannattaa päästää pinnalta kuivumaan kasteluiden välissä. Mietoa lannoitetta voi antaa joka neljännellä kastelulla. Orkidealannoite on suositeltavin, mutta omaani lannoitan varovasti miedolla Puutarhan Kesällä. Talvella kastelua ja lannoittamista vähennetään, ellei kasvi ole valon alla. Liian kuivassa kasvupohjassa se tiputtaa lehtiään.

Kukat kurottelevat korkeuksiin.

Trooppisena kasvina Ludisia rakastaa korkeaa ilmankosteutta, mutta pärjää vähän kuivemmassakin ilmassa. Kasvia kannattaa kuitenkin varsinkin talvella sumutella usein tai sijoittaa se ilmankostuttimen lähelle. Myös terraarioon tai kasvikaappiin Ludisian voi laittaa, mikäli haluat hemmotella sitä kunnolla. Aivan kiinni patteriin kasvia ei kannata sijoittaa eikä vetoisan ikkunan eteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *