Huonekasvit

Esittelyssä huoleton naavatillandsia, Tillandsia usneoides

Tämä espanjansammaleeksikin kutsuttu ilmakasvi on erittäin helppohoitoinen, kunhan vain muistat kastella sen säännöllisesti. Luonnossa Amerikoissa se kasvaa epifyyttinä puiden oksilla, eikä kasvilla ole lainkaan juuria. Ravinteet ja veden kasvi ottaa ilmasta lehdillään.

Naavatillandsia voi kasvaa monen metrin mittaiseksi. Sitä voikin halutessaan lyhentää saksilla. Leikatut pätkät kannattaa sitoa esimerkiksi narulla yhteen ja etsiä niille jokin kasvupaikka. Näin saat lisää ihania ilmakasveja. Naavatillandsia on hidas kasvaja, mutta kasvaa pituutta tasaisen varmasti.

Naavatillandsiaa viljellään edelleen huonekasveiksi ja esimerkiksi askartelumateriaaliksi. Aikaisemmin sitä käytettiin laajasti täytteenä, eristeenä ja pehmukkeena.

Keväällä tai kesällä kasvi voi kukkia. Pienet kukat voivat olla ruskeita, vihreitä, keltasia tai harmaita lajikkeesta riippuen. Omani aloitti kukinnan jo tammikuussa, mutta kasvilla olikin talvella lisävalo. Omassani on ruskeat kukat, jotka juuri ja juuri erottaa kasvustosta. Kasvi on kukkinut jo pari kuukautta putkeen.

Naavatillandsiaa ei kannata laittaa eteläikkunalle, sillä kuuma aurinko kuivattaa helposti kasvin. Omani on itäikkunalla ja kasvi on tuntunut viihtyvän hyvin.

Omaani olen kastellut noin kerran viikossa tai hieman harvemmin. Keväällä ja kesällä liotan kasvia miedossa lannoitevedessä ja syksyllä ja talvella miedossa merilevävedessä. Orkidealannoite sopii naavatillandsialle hyvin. Joskus kastelen myös pelkässä vedessä. Annan kasvin olla vedessä vain 5-10 minuuttia, jotta kasvi ei vety liikaa.

Upotuskastelun jälkeen annan kasvin roikkua keittiön lavuaarin päällä puolisen tuntia ja ravistelen kasvia välillä, jotta kaikki ylimääräinen vesi valuu pois kasvista. Tämän jälkeen asetan kasvin takaisin paikoilleen. Sumuttelen kasvin päivittäin pariinkin otteeseen ohimennessäni.

Toinen naavatillandsiani on suljetussa trooppisessa terraariossa. Terraariossa on ilmankosteus noin 80%, joten kasvi saa ilmasta tarpeeksi kosteutta, eikä sitä tarvitse kastella.

Liian kylmässä oleva naavatillandsia menee ränsistyneen näköiseksi ja lopettaa kasvun. Yleensä kasvi kuitenkin toipuu, kun se pääsee takaisin lämpimään paikkaan. Jos pidät kasvia kesällä ulkona, pitää se nostaa sisälle, kun lämpötila laskee alle 13°c.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: