Huonekasvit

Esittelyssä papukaijalehti Party Time

Tämä kasvi ( Alternanthera ficoidea Party Time) on ollut jo todella pitkään toivelistallani. Kasvilla on todella kauniit kirjavat lehdet. Bongasin muutama viikko sitten Instagramissa toisella harrastajalla (Kaisu Airaksinen @ametistiluola) myynnissä kasvin pistokkaita ja varasin niistä yhden itselleni. Sain odottaa kasvia hetken, sillä myyjä halusi juurruttaa kasvin ennen lähetystä, mikä oli kyllä hyvää palvelua. Lopulta kasvi saapui noin viikko sitten. Ametistiluola kannattaa ottaa seurantaan Instagramissa, jos kauniit kasvit ja kasvikuvat lämmittävät mieltä.

Party Time tuli hellästi ja lämpimästi pakattuna ja sain postitukseen 40h lämpöpakkauksen kaupan päälle. Kasvi oli oikein hyvinvoiva, kun kaivoin sen esiin pahvilaatikostaan. Kasvin mukaan Kaisu oli laittanut myös hoito-ohjeet, mikä olikin hyvä, sillä kasvista oli melko vähän tietoa internetissä.

Sen verran jo tiesinkin, että papukaijalehtiä on monia eri lajikkeita ja osa niistä on vesikasveja. Party Time on maalla kasvava lajike, mutta sekään ei pidä yhtään kasvupohjan kuivumista. Kaisu tiesi kertoa, että janoisena kasvi alkaa erittäin selkeästi nuokkua. Liian märkänäkään kasvupohjaa ei saa pitää, ettei kasvin juuret mätäne, vaan kasvupohjan annetaan kuivua pinnastaan kasteluiden välillä.

Myyjä kertoi myös, että kasvi tarvitsee paljon valoa. Sen olin jo arvannutkin, että lehtien värit pysyvät kirkkaina vain runsaassa valossa. Kasvi myös yhteyttää vain vihreillä kasvin osilla, joten senkin takia valoa pitää olla paljon saatavilla. Omani meni keinovalon alle ja saa valoa 10 tuntia päivässä.

Uutena tietona hoito-ohjeissa oli, että Party Time tarvitsee paljon ravinteita, jotta lehtien vihreä väri pysyy tummana. Aloitankin kasvin lannoittamisen seuraavalla kastelulla ja jatkossa annan ravinteita joka kastelulla. Kasvi on vielä niin pieni, että aloitan puolikkaalla annostuksella.

Kasvupohjaksi laitan kasville kookosta, johon sekoitan noin kolmasosan perliittiä. Tälle laitan paljon kookosta, jotta kasvupohja pidättää vettä, eikä pääse kuivumaan niin helposti. Laitan kuitenkin perliittiä hieman, että kasvupohjasta tulee ilmavampi. Yleensä käytän kasvupohjissa myös kaarnaa, mutta nyt jätän sen pois, sillä Party Time pitää neutraalista tai hieman emäksisestä kasvupohjasta ja kaarna happamoittaa kasvupohjaa.

Myyjän mukaan kasville kasvaa komeat juuret. Laitankin kasvin melko isoon ruukkuun, jotta juurilla on tilaa kasvaa. Nyt se saa olla kuitenkin vielä hetken pikku muovimukissaan, johon se on istutettu myyjän toimesta.

(2) Kommentit

  1. Maria Suuronen says:

    Olen ostamassa papukaijalehden ja luin ohjeesi. Mutta kysyisin kävisikö ruukuksi itsekasteleva ruukku?

    1. Hanna says:

      Aikamoinen juoppo ja pitää tasaisesta kastelusta, joten varmaan menisi altakastelevassa oikein hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *