Sain tämän puikkokämmekän lahjaksi kasvikaverilta, jolle tein pienen palveluksen. Minulla on ollut pari maaorkideaa ja pari perhoskämmekkää, mutta puikkokämmekän hoidossa olen ensikertalainen. Hoito-ohjeita selaillessa paljastui, että puikkokämmekkä Berry Oda on risteytetty Japanissa vuonna 1983. Sen runsas, pitkä ja ihanalta tuoksuva kukinta sekä helppohoitoisuus tekivät risteytyksestä nopeasti todella suositun. Kukkien mieto ja hunajainen tuoksu on voimakkainta illalla ja aamulla. Kukat ovat viininpunaiset/lilat ja hyvin suloiset.
Orkideat eli kämmekkäkasvit on yksi suurimmista kasviheimoista ja niitä kasvaa lähes joka puolella maapalloa. Noin joka kymmenes kasvilaji kuuluu kämmekkäkasveihin.
Puikkokämmekät elävät yleensä maassa kivien ja puunrunkojen päällä. Niiden juuret ovatkin herkkiä liikakastelulle. Kasvupohjan pitää olla todella rouhea ja vettäpäästävä. Omani ajattelin laittaa kaarnan ja sammalen sekoitukseen, johon sammalta tulee melko vähän, ehkä noin 10%. Kasvilla ostohetkellä ollut kasvupohja on kenties jotain kaarnaa ja kookosta. Koska en oikein saa raaka-aineista varmuutta, vaihdan kasvupohjan mahdollisimman pian.

Kaarnassa kasvavaa kämmekkää kastellaan upottamalla ruukku reiluksi vartiksi veteen. Kastelun jälkeen ruukun annetaan valuttaa ylimääräinen vesi pois ennen kasvin paikoilleen viemistä. Kesällä veteen kannattaa laittaa lannoitetta esim. joka toisella kastelulla. Kämmekälle löytyy omaa lannoitetta, mutta itse ajattelin antaa omalleni ihan viherkasveille tarkoitettua ravinnetta. Kasteluiden välissä kasvupohjan annetaan kesällä kuivahtaa kevyesti ja talvella enemmän. Puikkokämmekkä voi olla kesällä yllättävän janoinen ja saattaa tarvita vettä melko usein, toki valon määrästä riippuen.
Dendrobium Berry Oda aloittaa kukkimisen aikaisin keväällä ja se voi jatkua seuraavaan talveen. Kukkiakseen kasvi tarvitsee paljon valoa. Kukkiminen on runsaampaa, jos kasvin saa talvella kukkimisen jälkeen hetkeksi hieman viileämpään ja valoisaan paikkaan. Kasvi kuitenkin yleensä kukkii, vaikka se ei olisikaan viileässä levossa, mutta kukinta voi jäädä vähäisemmäksi. Kukinnan jälkeen kukkavarret kannattaa leikata pois. Samalla myös kasvin varsia voi hieman lyhentää, sillä kasvi kukkii vain uusista varsista, jotka kasvavat vanhojen varsien lehtihangoista. Varsia lyhentämällä kasvi pysyy siistimmän näköisenä, kun keikit eli uudet versot kasvavat läheltä kasvin tyveä. Jätä kuitenkin joka varteen ainakin kaksi lehteä. Keikit kasvattavat vaaleita ilmajuuria ja keikit voikin halutessaan leikata pois ja istuttaa omiin ruukkuihinsa.
Dendrobium Berry Oda tarvitsee tosiaan paljon valoa ja hyötyy talvella lisävalosta. Paahteinen etelä-ikkuna voi kasville olla kuitenkin liikaa, varsinkin jos et totuta kasvia keskipäivän paisteeseen pikkuhiljaa.