Huonekasvit

Kastelumatto

Minulla on paljon pieniä kasvivauvoja, joita syntyy, kun latvon kasvejani. Keväällä olisi tarkoitus laittaa noin kuukaudeksi pystyyn Pop up- huonekasvikauppa Tampereen keskustaan, jossa nämä pikkukasvit on ajatuksena myydä. Kasvit lisääntyvät koko ajan kovaa kyytiä, joten minulla on enenemässä määrin hoidettavaa.

Pienet kasvit ovat pienissä ruukuissa ja ongelmaksi on muodostunut ruukkujen nopea kuivuminen. Kasveja saakin olla kastelemassa joka toinen päivä. Kasteluun kuluu siis paljon aikaa ja siksi päätin hankkia avuksi kastelumattoa. Kastelumatto on kuitukangasta, joka imee ja johdattaa nestettä.

Kastelumatto laitetaan reunallisen alustan pohjalle, kastellaan ja pohjareijälliset ruukut asetetaan maton päälle. Kapillaari-ilmiö nostaa kosteutta ruukkuihin, jolloin kangas luovuttaa vettä kasveille juuri niiden tarvitseman määrän tekemättä kasvupohjaa liian märäksi. Hankin alustat Ikeasta ja ne ovat kenkätelineen alle tarkoitettuja kuran kerääjiä. Ne ovat 35cm syviä, 71cm leveitä ja laita on muutaman sentin korkea. Kurakaukalot maksoivat 2,49€ kappale ja ostin niitä useamman.

Kastelumaton ostin Pavunvarresta, mutta sitä myyvät myös VpLux Oy ja Bauhaus. Ostamani matto oli rullassa ja sen leveys on 20cm ja pituutta on 15 metriä. Rulla maksoi Pavunvarressa 9,90€. Leikkasin matosta alustoihin sopivia paloja niin, että alustat peittyivät kokonaan matolla. Ostamani kangas oli melko ohutta, joten laitoin sitä kolme kerrosta alustan pohjalle. Kangasta on eri paksuista, ohutta kangasta kannattaa laittaa useampi kerros.

Kastelin maton läpikotaisin ja laitoin ruukut maton päälle mahdollisimman tiiviisti, jotta yhdelle alustalle mahtuisi paljon kasveja. Tämän jälkeen nostin alustat keinovalon alle, jotta kasvit jaksavat kasvaa myös näin talvella.

Kastelumatto on kätevää, jos haluaa kasvattaa kasteluväliä. Esimerkiksi loman ajaksi voi pienille ruukuille tai juopolle kasville laittaa kastelukangasta ruukun alle, niin kasvit pärjäävät kotona pidempään ilman kastelijaa. Märkä kastelumatto myös haihduttaa vettä, jolloin kasvien ympärillä ilmankosteus nousee. Tämä saa kasvit viihtymään paremmin. Kastelumatto sopii hyvin kylvöjen pitämiseen kosteana. Näin pienet taimet eivät pääse kuivumaan.

Mikäli lähdet pidemmälle reissulle voi kankaan toisen pään jättää pidemmäksi kuin alusastia on ja laittaa ylimääräisen kankaanosan vesiämpäriin/ muuhun syvään astiaan lillumaan. Näin vettä kulkeutuu kangasta pitkin vesiämpäristä kasveille. Viritelmän alle kannattaa laittaa jotain muovia tai tehdä rakennelma kylpyhuoneeseen, ettei sen alla oleva lattia saa kosteutta reissun aikana. Kankaan pitää ylettyä ämpärin pohjalle, jotta se on vesikosketuksessa myös veden vähentyessä.

https://pavunvarsi.fi/kastelukangas-15m-rulla-leveys-20cm?gclid=Cj0KCQiAwqCOBhCdARIsAEPyW9mgwRmXo1Oz2IUYYc5q2Ir-2RX079eu_vzXvdDbC7QERw15WGuvzqgaAttrEALw_wcB

https://www.ikea.com/fi/fi/p/baggmuck-kenkaematto-sisae-ulkokaeyttoeoen-harmaa-60329711/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *