Muulinkorvani (Syngonium Rayii) on ollut istutettuna Wurth imeytysrakeeseen isoon ”aromilasiin”. Istuttaessa muulinkorva oli vielä pieni, joten annostelin aikoinaan sille imeytysraetta melko nirkkosesti. Kasvi mahtui tällöin kokonaan lasin sisään. Muulinkorva on kuitenkin kasvanut paljon, vaikka olen latvomisella yrittänyt pitää sen aisoissa. Lopulta kasvupohjan määrä suhteessa kasvin kokoon oli liian vähäinen. Muulinkorvaa on saanut kastella vähän väliä, kun pieni määrä imeytysraetta on kuivunut nopeasti. Melko usein on tullut laitettua liikaa kasteluvettä, vaikka veden pinnan näkee lasin läpi. Tällöin muulinkorva on kellastanut vanhempia lehtiään. Kasvupohja on kuivunut niin nopeasti, että kasvi on päässyt myös kuivumaan liiaksi. Tällöinkin kasvi on reagoinut kellastamalla lehtiään.
Kasteluongelmista johtuen päätin laittaa kasvin isompaan kasvupohjamäärään. Katselin kasvia ja sen kellastumisten vuoksi kaljua alavartta. Päätinkin piilottaa varren kasvupohjaan. Toisin sanoen päätin lisätä vain uutta kasvupohjaa vanhan päälle, jolloin kalju varsi piiloutuisi.

Ensimmäiseksi vein kasvin kuitenkin keittiön lavuaariin ja pesin pölyt pois sen lehdiltä. Tehtävää hankaloitti pohjasta umpinainen lasi, joten pesuvettä ei saanut päästää lasin sisäpuolelle. Tämän jälkeen pyyhin vedet, pölyn ja tahrat lasista harsoliinalla. Pyyhin lasin myös sisäpuolelta. Ennen kasvupohjan laittoa poistin varsista kuivia lehtivarsia ja suojuslehtiä.

En löytänyt varastoistani imeytysraetta, vaikka olen varma, että sitä on jossain. Onneksi ystävä tuli hätiin ja antoi minulle pikku pussillisen Seramista. Imeytysrae ja Seramis ovat molemmat poltettua savirouhetta, imeytysrakeen raekoko on vain pienempi. Laitoin Seramista kuuden sentin verran imeytysrakeen päälle. Lopuksi kastelin hieman Seramista vedellä.
