Neljästä syyskuussa istuttamastani maapähkinästä kolme on edelleen hengissä. Yksi kuivatti jostain syystä kaikki lehtensä ja kuoli pystyyn. Nostin kasvin ylös kasvupohjasta ja kaivelin ruukun multaa ja löysin yhden maapähkinä-palon maan alta.
Kaikki maapähkinäni kuivattivat hieman lehtiään, kun unohdin välillä kastella niitä. Myös kukkiminen tyssäsi hetkeksi, mutta nyt maapähkinät kukkivat jälleen. Uusia lehtiäkin ne ovat tehneet ja kasvaneet hieman korkeutta.
Kukan pitäisi kasvattaa pitkä varsi, joka kukan painosta laskeutuu alas ja hautautuu multaan. Valitettavasti kukat eivät ole juurikaan tehneet niin, vaan ovat jääneet lyhytvartisiksi. Epäsäännöllinen kastelu saattaa olla vaikuttanut myös kukkavarsien kehittymiseen, jatkossa yritän hoitaa maapähkinöitäni säännöllisemmin.
Kukinnan pitäisi jatkua 120 päivää, mutta minulla se on jatkunut jo sen ylitse ja kukkia tulee koko ajan lisää, joten olen antanut kasvien jatkaa kukkimista ja olen jatkanut lannoittamista.
Olen antanut maapähkinöille lisävaloa 14 tuntia vuorokaudessa syyskuusta asti. Lannoitteena olen käyttänyt mietoa Puutarhan Kesää. Kasvupohjana on kookosta, perliittiä, kaarnaa ja hydrosoraa.